Sattumoisin Richard Wagnerin Lentävä hollantilainen on ollut ohjelmistossa sekä Helsingissä että Tallinnassa tällä esityskaudella. Tallinnassa teos on ollut ohjelmistossa koko kauden, tosin ja osin vaihtuvin taiteilijoin. Kapellimestareitakin on ollut kiinnitettynä peräti neljä kappaletta. Helsingissä esitykset ajoittuivat syyskaudelle. Yhteistä molemmille on, että ne ovat modernisoituja versioita alkuperäisestä teoksesta. No, Lentävä...
Kulttuuri
Karita Mattila ilmoittautui uuteen kategoriaan
Tamperelaisten on syytä olla iloisia Helsingin Musiikitalosta. Sen ansiosta Karita Mattila varmasti päätti pitää Euroopan kiertueensa avajaiskonsertin Tampere-talossa. Musiikkitalo on nimittäin täysin mahdoton paikka laulajalle, sillä ääni ei kuulu yli puoleen katsomosta oikeastaan lainkaan. Laulusta pääsevät nauttimaan vain ne, jotka ovat laulajan edessä. Eihän Mattila tätä ääneen sanonut. Sen...
Metropolitan vastaan Kansallisooppera
Kun Finnkino on tuonut koettavaksemme New Yorkin Metropolitan oopperan Jevgeni Oneginin, tarjoutuu tilaisuus vertailla sitä ja parhaillaan Kansallisoopperassa esitettävää Oneginia keskenään. Ne ovatkin yllättävän erilaisia. Metropolitanin esitys on tehty kaudelle 2013, joten se on nyt uusintaensi-illassa. Alkuperäisen ohjauksen on tehnyt Deborah Warner ja nyt nähtävän uudelleenohjauksen Paula Williams. Kansallisoopperan...
Digi on iso haaste kuvataiteilijoille, ja katsojille
Ars17- Hello World! -näyttely haastaa katsojan. Olemme tottuneet siihen, että taidenäyttelyssä on yksi tai kaksi pimeää huonetta, jossa pyörii liikkuvaa kuvaa ja ääntä yhdistävä digitaalinen taideteos. Ars17 -näyttelyssä on myös muutama teos vapaasti katsottavissa, mutta suurin osa teoksista on digitaalisia, mikä edellyttää katsojan pysähtyvän katsomaan teosta, joka kestää helposti...
Jevgeni Onegin on kaipauksen ooppera
Jevgeni Oneginissa soi musiikki, joka kolkuttelee suomalaisen kuulijan sielun sopukoita vastustamattomalla tavalla. Pjotr Tšaikovski itse oli Oneginia säveltäessään erityisen innoissaan, sillä Aleksandr Puškinin runoromaani oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Sävellystyö tempaisi säveltäjän niin maailmoihinsa, että hän meni naimisiin, vain huomatakseen, että oli tehnyt elämänsä suurimman virheen. Jevgeni Onegin pakahtuu...
Mäkilä avaa miehen maailman suljetuimmat ovet
Jarmo Mäkilä (s1952) lienee yksi tämän hetken kansainvälisiesti tunnetuimpia suomalaisia taidemaalareita ja taiteilijoita. Mäkilän tuotanto ulottuu ajallisesti yllättävän kauas, aina 1970-luvun loppupuolelle saakka. Näin Mäkilä on ehtinyt maalata käytännössä koko modernismin jälkeisen ajan, ja eri taidevirtaukset ovat vahvasti läsnä hänen tuotannossaan. Mäkilän retrospektiivinen näyttely Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella on...
Sonya Yoncheva laulaa itsensä suurten sopraanojen joukkoon
Giuseppe Verdin La traviata on yksi suosituimmista oopperoista ja siksi myös yksi esitetyimmistä. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että sen musiikki on aivan tavattoman kaunista. Sen lumous on niin väkevä, ettei se tunnu kuluvan, vaikka se muuttuu kokemiskertojen myötä yhä tutummaksi ja tutummaksi. La Traviata on myös ooppera, josta...
Rusalka on upeaa laulua alusta loppuun
Finnkino tuo taas kiinnostavan oopperan Metropolitanista. Antonín Dvořákin Rusalka on mainio esimerkki musiikkimaailman myllerryksestä, joka oli vallalla 1900-luvun taitteessa. Osa säveltäjistä oli etsimässä kokonaan uutta sävelkieltä, mutta samaan aikaan sävellettiin täyttä päätä musiikkihistorian romanttisimpia teoksia. Rusalka on puhdaspiirteinen bell canto -ooppera. Rusalka kuuluu jälkimmäisiin. Vaikka sen ensiesitys oli 1901...
Spring awakening rikkoo porvarillisuuden pinnan
Tampereen työväen teatterin Eino Salmelaisen näyttämön lava täytyy energiasta, koskettavuudesta, aitoudesta, elämänilosta ja maailmantuskasta, kun TAMK:in musiikkiteatteriopiskelijat esittävät Spring awakening -musikaalin. Spring awakening tuli ensin off-Broadway -ohjelmistoon ja heti seuraavana vuonna 2006 Broadwaylle, jossa se saavutti sekä arvostelu- että yleisömenestyksen ja tekijät pokkasivat tukun palkintoja. Steven Saterin kirjoittama ja...
Tampereen Pohjalaisia ei suostu pahuudelle
Leevi Madetojan Pohjalaisia nauttii jonkinlaisesta kansallisoopperan asemasta. Sn vuoksi se on valittu Tampereen oopperan 70-vuotisjuhlaoopperaksi ja juhlistamaan Suomen 100-vuotisjuhlavuotta. Pohjalaisten musiikki lepää pohjalaisten kansanlaulujen päällä. Leevi Madetoja käytti aineistona Toivo Kuulan 1907 keruumatkallaan kokoamia kansanlauluja, jotka ovat tulleet tutuiksi kaikkialla Suomessa. Oopperan tunnus on Tuuli se taivutti koivun larvan,...