Maistelumenun syvin olemus

On kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka haluavat tasan tarkkaan tietää, mitä pistävät suuhunsa. Ja niitä, jotka iloitsevat, kun eteen kannetaan jotakin uutta ja ennen kokematonta.

Jälkimmäisiä varten monet ravintolat ovat kehitelleet maistelumenun, jossa sovitaan vain se, kuinka monta eri ruokalajia tuodaan pöytään. Loppu on sitten yllätystä.

Usein maistelumenut ovat pieniä esimerkkejä ravintolan á la carte -menun eri ruokalajeista, toisinaan mukana on todellisia ylläyksiä, joita listalta ei löydy. Maistelumenu on hyvä tapa tutustua ravintolan tarjontaan ja parhaimmillaan päästä nauttimaan todellisesta makujen sinfoniasta.

Maistelumenulla ravintolan keittiö pyrkii näyttämään parasta osaamistaan, joten riskiä ikävästä yllätyksestä ei juurikaan ole. Maistelumenu itse asiassa kertoo aika paljon keittiön ja keittiömestarin ruoka-ajattelusta, annetaanhan siinä vapaat kädet keittiölle.

Kun valitsee maistelumenun, kannattaa samalla antaa ravintolalle myös oikeus valita ruokiin sopivat viinit, sillä ruoan ja viinin keskinäisellä suhteella on todella iso merkitys. Omat viinivalinnat ovat joka tapauksessa umpimähkäisiä, koska ruoasta ei ole tietoa. Silloin omat valinnat kohdistuvat yleensä vanhoihin suosikkeihin, eikä takeita viinin osumisesta ruokaan ole olemassa.

Tamperelainen ravintola Tiiliholvi toteutti helmi-maaliskuun taitteessa erinomaisen maistelumenuidean.

Ravintola ilmoitti, että se tarjoaa neljän ruokalajin maistelumenun kahdelle yhden hinnalla. Eli kaksi henkeä sai neljän ruokalajin menun 58 eurolla. Viinipaketti toki tuli erikseen ja nosti hintaa. Samalla ravintola ilmoitti, että illalla on kaksi kattausta klo 17 ja 20.

Kyse ei ole perinteisestä maistelumenusta, mutta idea on erinomainen.

Kyse on Onnibussi-ilmiöstä ravintola-alalla.

Hintatarjous houkuttelee ilman muuta hyvän ruoan ystäviä ja maistelumenu antaa odottaa elämyksiä.

Ravintola onnistutaan myymään tavallisena talviviikkona kaksi kertaa täyteen illan aikana. Kaikki syövät saman ateriakokonaisuuden, joten keittiön työskentely voidaan suunnitella tarkasti etukäteen. Ruoan kulutus pystytään arvioimaan tarkkaan, jolloin hävikki jää pieneksi.

Ravintolan myynti kasvaa melkoisesti. Oma arvioni on, että myös kannattavuus on normaalia parempi, vaikka houkuttimena on tarjous kaksi yhden hinnalla.

Mitä menu sitten sisälsi?

Alkuun bataattikookoskeitto, jossa hieman tulisuutta ja marokkolaisia makuja. Maku oli pehmeä ja maukas, tulisuutta oli vain aavistus ja marokkolaiset mausteet viivähtivät kielellä kauniin kaukaisesti. Viininä saksalainen Riesling, jonka hienoinen makeus sopi hyvin keiton mausteisuuteen.

Toisena alkuruokana lähiruokaa: Näsijärven kuhasta tehtyä mureketta, suolasiikaa ja siianmätimoussea. Jäin miettimään, kannattaako kuhaa käyttää murekkeen tekemisessä. Todellinen yllätys olisi voinut olla esimerkiksi särki, maukas kala, jota vierastamme. Sanon suolasiikaa, sillä siika oli todella suolaista. Sen kanssa pieni pisara mangotahnaa maistui erinomaiselta. Viininä itävaltalainen Grüner veltliner, joka on riittävän vahva myös suolaiselle kalalle.

Pääruokana oli härän sisäfileestä tehty Wallenberg ja selleripyreetä. Wallenbergin päällä oli pieni pala tuoretta, paistettua ankanmaksaa. Herkullinen annos. Jäin miettimään, kannattaako Wallenbergissä oikeasti käyttää sisäfileettä, kun siihen sopisi joku edullisempi ja maultaan vahvempikin ruhonosa. Mutta hyvä jauhelihapihvihän on oikeasti parempi kuin huono pihvi. Ankanmaksa oli taivaallista. Viininä argentiinalainen Malbec, syvä ja täyteläinen, melko rehevä viini Wallenbergille.

Jälkiruokana tyrnijäädykettä ja mustikoista tehtyä geeliä sekä ehkä hauskin yllätys, varsisellerivaahtoa, jonka maku sopi erinomaisesti tyrniin ja oli yllätys makeana jälkiruokavaahtona. Viininä itävaltalainen makea Eiswein, jonka raikkaus lumoaa.

Kyllä tällaisia yllätyksiä mieluusti kokee.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *