Savonlinnan oopperajuhlat oli saanut tänä vuonna vierailijaksi Lago de Torresta Festival Puccinin. Se on pelkästään Giacomo Puccinin teoksiin keskittyvä festivaali. Esitettävät oopperat olivat Turandot ja Tosca. Yleisö oli esityksissä haltioissaan ja kapellimestari Alberto Veronesi ymmärsi yskän: suosituimmat aariat laulettiin saman tien toiseen kertaan. Kamalaa vai ihanaa, kas siinä pulma.
Savonlinnassa on pitkä perinne, että juhlat päättyvät jonkin ulkomaisen oopperan vierailuesityksiin. Pidän siitä, sillä vierailu tarjoaa hienon mahdollisuuden vertailla suomalaista oopperatekemistä siihen, miten oopperoita muualla tehdään. Tosin suomalaisuus voidaan perustellusti kyseenalaistaa, niin kansainvälistä oopperaproduktioiden tekeminen on. Mutta pääseepähän vertailemaan eri tekemisen tapoja. Sitä paitsi, Savonlinnassa pääsee katsomaan oopperamaailmaa kohtuullisen edullisesti.
Taiteellisen johtajan Jorma Silvastin kaudella vierailijoiden taso on noussut huikean korkealle. Silvastin kausi päättyy 2019, ja pisteenä iin päällä on Milanon La Scala, jonka Verdin Rosvojen neljän näytöksen liput on jo ehditty myydä loppuun.
Muutenkin kulunut kesä hemmotteli kuulijaa. Neljä omaa produktiota, Tsaikovskin Patarouva, Gounodin Faust, Puccinin Madama Butterfly ja Verdin Othello olivat erinomaisia, hyvin roolitettuja ja saivat pelkästään suitsutusta.
Monina vuosina yleisö on hieman vierastanut vierailuesityksiä ja niiden myyminen on ollut omien produktioiden myyntiä vaikeampaa. Itse olin katsomassa tänä vuonna kaksi viimeistä esitystä, jotka olivat loppuunmyytyjä. Etenkin Turandotissa yleisön hurmiolla ei meinannut olla rajoja ensinkään. Eikö se ole oopperaesityksen tarkoitus? Kapellimestari Alberto Veronesi alkoi hehkutuksen jo hypellessään portaita orkesterin eteen. Hän ei tyytynyt vaimeisiin suosionosoituksiin vaan innosti käsillään yleisöä villimpään menoon. Ja yleisöllehän se kelpasi!
Veronesi tarjosi sitä, mitä yleisö halusi.
Oopperassa on harvinaista, että yleisön innostus palkitaan saman tien lauletulla encorella, mutta Veronesi tarjosi sitä, mitä yleisö halusi. Operetissahan tämä tapa on yleinen. Ehkä on niin, että opereteissa juoni on sivuroolissa ja vain sitoo kaunismelodisia lauluja yhteen.
Kriittiset ovat olleet sitä mieltä, että encoret katkaisivat esitysten intensiteettiä. Minusta kummankaan oopperan kohdalla ohjaukset eivät olleet erityisen intensiivisiä vaan hyvin konservatiivisia. Ehkä juuri intensiteetti oli se, mitä jäin eniten kaipaamaan, sillä laulajat olivat ensiluokkaisia ja molemmat oopperat musiikillisesti nautittavia, vaikka pidinkin Toscasta enemmän – siinä oli myös orkesterin osalta hienoa seesteisyyttä.
Ehkäpä on kaksi koulukuntaa: ne, jotka tunnustavat, että nämä oopperat ovat sellaisia, joita suuri yleisö tulee katsomaan nimenomaan parin aarian takia ja ne, jotka korostavat kokonaisuutta, ja hieman piilottavatkin näitä ylen populaareja aarioita. Lago de Torra kuuluu ehdottomasti ensimmäiseen koulukuntaan. Näissä esityksissä aariat oli nostettu kokonaisintensiteetin kustannuksella aivan keskeiseen rooliin. Sen vuoksi encoret sopivat, eivätkä vieneet ainakaan minulta iloa katsomossa huolimatta siitä, että Turandotissa tenori Amadi Lagha lauloi Nessun dorman peräti kahdesti uudelleen. Nessun dormahan joka tapauksessa katkaisee oopperan niin, että heti sen jälkeen lavalle ampaisevat Ping, Pong ja Pang esittämään omaa showtaan.
Se minua tosin jäi harmittamaan, että Liun (Lana Kos) upea aaria jäi tällä kertaa sivuosaan. Turandotin kliimaksi ei nimittäin ole pöyhkeä ja itseriittoinen Nessun dorma. Se on Liun vilpittömästä ja omaa etuaan tavoittelemattomasta rakkaudesta kertovat herkkä aaria.
Puccini muuten ehti ennen kuolemaansa säveltää oopperan tähän Liun kuolinkohtaukseen saakka. Lopun täydensi Puccinin sihteeri ja ystävä Franco Alfano Puccinin muistiinpanojen perusteella. Sen kuulee. Loppuosassa orkesterin sointi ei enää ole samalla tavalla taianomainen kuin aikaisemmin ja muutenkin loppu on hieman kökkö. Luovuus puuttuu.
Tosca on aina yhtä lumoava. Tässä etenkin nimiosan laulaja Svetlana Kasjan osoitti olevansa yksi suurista Tosca-sopraanoista, jonka äänessä on voimaa ja herkkyyttä. Kun aiemmissa esityksissä encore on ollut sen kuuluisimman aarian eli Cavaradossin (Zoran Todorovichin) E lucevan la estellen jälkeen, nyt kapellimestari tarjosi encoren Toscan huikean Vissi d’arten jälkeen. Valinta oli oikea, sillä tässä esityksessä Kasjan oli esityksen sankaritar. Tenori Todorovich lauloi aariansa kummallisesti venyttäen, eikä saanut yleisöä syttymään.
Toscan lopussa Cavaradossin teloituskohtaus jäi latteaksi ja sittenhän Tosca kiipesi muurille kuolemaan. Kasjan teki vielä tämänkin kohtauksen suurella intensiteetillä, vaikka muuten lataus oli päässyt purkautumaan.
Ehkäpä Lago de Torre kävi näyttämässä meille, että ei oopperakaan ole haudanvakavaa, vaan sallii ilonpidon ja leikkisyyden. Ehkä se madaltaisi kynnystä astua oopperaan, kun ei koko ajan tarvitse pelätä mokailevansa.
Kuva: Anna-Katri Hänninen, Savonlinnan oopperajuhlat