Fabianon tenori soi herkkää lujuutta

Turun musiikkijuhlilla on todella hieno maine maailman parhaiden laulajien tuomisessa konsertoimaan Turkuun. Nyt tämä lista sai jatkoa tenori Michael Fabianosta. Alun perin tänä kesänä Turkuun oli tulossa sopraano Nadine Sierra, joka kuitenkin perui tulonsa jo hyvissä ajoin.

Paikkaajaksi saatiin, ei enempää eikä vähempää, kuin yhdysvaltalainen Michael Fabiano, yksi tämän hetken parhaista tenoreista, jota monet meistä ovat päässeet ihailemaan Metropolitan operan leffaoopperoissa.

Michael Fabianoa kuunnellessa ei voi lakata ihmettelemästä, kuinka huikean upea ihmisääni on.

Saattaa olla, että tenori on kaikkein vaikein äänilaji, niin harvassa todelliset taitajat ovat. Kyse on epäilemättä siitä, että itse ääniala on harvinainen. Mutta kyllä kyse on myös siitä, että tenorin äänenhallinta on erityisen haastavaa, sillä aika usein kuulijan on pakko todeta, että tenorilaulaja ei kykene hallitsemaan ääntään niin kuin säveltäjä stemman on kirjoittanut.

Kyllähän me, jotka olemme saaneet kuulla Fabianoa Metropolitanin lavalla, tiedämme, että kyse on erityisen hienosta laulajasta. Sen vuoksi mahdollisuus kuulla häntä konserttisalissa on aivan erityinen kokemus. Tämä kokemus kasvatti kunnioitustani Fabianoa kohtaan, niin täydellistä hänen tekniikkansa ja äänenhallintansa oli.

Erityisen hienoa oli, että Fabiano ei pienimmässäkään määrin sortunut siihen, että olisi ryhtynyt esittelemään omaa taituruuttaan tai laulanut vain niitä tenorihittejä, jotka soivat alati kaikkialla. Ohjelmisto koostui kauniista, herkistä ja väkevistä teoksista. Säveltäjänimet olivat kyllä tuttuja, mutta valitut laulut tekijöittensä harvemmin kuultua ohjelmistoa.

Konsertti alkoi ranskalaisen Henri Duparcin neljällä laululla. Duparcin sävellystyö ajoittuu 1800-luvun lopulle. Hän sairastui nuorella iällä, eikä kyennyt säveltämään yli 50 vuoteen elämänsä loppupuolella. Sen vuoksi hänen tuotantonsa on kokonaisuudessaan sangen suppea. Hänen lauluistaan nykyisin esitetään noin kymmentä kappaletta. Ehkä kuvaavaa on, että myös Karita Mattilan ohjelmistoon tänä kesänä Juvan kirkossa kuului joukko Duparcin lauluja.  

Näitä neljästä laulusta mieleeni jäi erityisesti Philydé, kaunis luontoidylli, jonka Fabiano lauloi äärimmäisen herkästi, suorastaan kuiskaten. Värisyttävä kokemus!

Ohjelmassa oli kaksi Jules Massenetin aariaa oopperoista Werther ja Hérodiade. Wetherissä pohditaan itsemurhaa ja Hérodiadessa Johannes kastaja valmistautuu kuolemaan. Kummatkin ovat siis murheen, toivon ja epätoivon täyttämiä kappaleita. Fabiano tekee uskomattoman väkeviä tulkintoja. Täydellisyyttä hipova tekniikka antaa tähän mahdollisuuden. Tuntuu, että Fabianon ei juurikaan tarvitse kiinnittää huomiota äänenkäyttöön vaan hän voi keskittyä sisältöön, juuri niin kuin asian pitäisikin olla, mutta harvinaista herkkuahan tällainen on.

Bizen Carmenin ruusuaaria oli sekin hieno, yksi Fabianon perusohjelmistoon kuuluvista aarioista.

Väliajan jälkeen kuultiin kaksi Giuseppe Verdin harvemmin esitettäviin oopperoihin kuuluvaa aariaa, ensin Luisa Milleristä ja sitten Il corsarosta. Hienoja, todella hienoja.

Michael Fabianon vakio-ohjelmistoon kuuluu, kuinka muuten, myös Tshaikovskin Jevgeni Onegin kuuluisa Lenskyn aaria, jossa runoilija suree kohtaloaan hetkeä ennen kaksintaistelua ystävänsä Oneginin kanssa. Tuttua tutumpi aaria sai säihkyvän, moni-ilmeisen tulkinnan.

Konsertin päätösnumerona soi aaria Puccinin varhaisesta Le Villi -oopperasta. Hieno päätös, mutta yleisö ei tyytynyt näin vähään. Konsertin päätti kolme ylimääräistä, jotka yleisö otti vastaan villisti aplodeeraten.

Flyygelin ääressä teki loistavaa työtä Vinzenzo Scalera, joka päätyökseen opettaa La Scalan akatemiassa. Hän on työskennellyt yhdessä monien huippulaulajien kanssa, mikä kyllä kuului niin suvereenissa pianismissa kuin myös herkässä reaktiokyvyssä.

Tämän jälkeen on ilo seurata Michael Fabianon uraa, ja missä nimen näenkin, teen voitavani, että pääsen häntä kuulemaan.

Kuva: Turun Musiikkijuhlat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *