Tampereen tämän vuoden ooppera, Richard Wagnerin Lentävä hollantilainen on säveltäjän varhaiskauden teos, hänen läpimurtoteoksensa, joka kuuluu oopperatalojen kantaohjelmistoon.
Lentävä hollantilainen on Wagnerin tuotannon perinteisempää oopperaa, siinä on vielä selkeitä aarioita, eikä se kestoltaankaan ole kuin noin kaksi ja puoli tuntia. Mutta musiikki alkaa jo olla wagnermaisen mahtipontista ja pateettista – ja tarinankin juuret ovat myyttiset: Lentävä hollantilainen on aavelaiva, jonka Piru on tuominnut purjehtimaan merellä niin kauan, kunnes laivan kapteeni kohtaa naisen, joka on hänelle uskollinen kuolemaansa saakka.
Norjalainen kapteeni Daland (Matti Turunen) joutuu aivan kotisataman lähistöllä myrskyyn ja joutuu myrskyn vuoksi purjehtimaan turvasatamaan kotivuonon sijaan naapurivuonoon, jossa hän kohtaa Lentävän hollantilaisen (Tommi Hakala). Rahanahne kapteeni päättää naittaa tyttärensä Sentan (Johanni van Oostrum) Hollantilaiselle, joka lupaa Dalandille satumaisia rikkauksia. Dalandin ja Hollantilaisen duetto on musiikillisesti tavattoman hieno.
Kotona Senta on tutustunut taruun Lentävästä hollantilaisesta ja päättänyt koko nuoren tytön antaumuksella pelastaa kärsivän Hollantilaisen. Kun isä sitten tuo kotiin Hollantilaisen, Senta tunnistaa tämän heti tarun kapteeniksi ja rakastuu päätäpahkaa. Siinä ei sulhaskokelas Erikille (Jussi Myllys) jää mitään mahdollisuuksia.
Asetelma on sikäli mielenkiintoinen, että ahne isä on valmis uhraamaan tyttärensä, mutta samaan aikaan nuori tytär on yhtä lailla päättänyt uhrata elämänsä pelastaakseen ikuiseen purjehdukseen tuomitun miehen uhraamalla oman elämänsä, koska on joutunut romanttisen tarinan pauloihin.
Tampereen versiossa tätä asetelmaa ei yritetä ratkaista. Senta tekee oman ratkaisunsa ja Hollantilainen pääsee kirouksestaan.
Tampereella on jo vuosikymmenten ajan tehty tämä kertavuotinen ooppera huolellisesti, eikä Lentävä Hollantilainenkaan tee poikkeusta. Anja Bihlmaierin johtama Tampereen Filharmonia teki erittäin hienoa työtä läpi oopperan. Bihlmaierin tapa tulkita Wagneria on lämmin ja hienostunut ja tukee erinomaisesti solisteja.
Tampereella on myös erinomainen kuoro, kun ottaa huomioon, että se on koottu amatöörilaulajista. Heikki Liimolan johdolla kuoro tekee erittäin korkealuokkaista työtä.
Ohjauksesta vastaa kokenut näytelmäohjaaja Marika Vapaavuori, jonka ensimmäinen oopperaohjaus tämä on. On pakko todeta, että ohjaus on tämän teoksen heikoin lenkki. Vapaavuori ei ole rohjennut ohjata solisteja tarpeeksi. Sen seurauksena esitys ei etene luontevasti vaan kohtaukset tuntuvat junnaavan paikallaan. Tapahtumat eivät solju eteenpäin, eikä teoksen sisäinen jännite säily. Musiikillisesti tehdään erittäin tasokasta oopperaa, mutta näyttämötyöskentely ei ole samalla tasolla.
Marjatta Kuivaston lavastus on erinomainen ja myös lavasteiden muuttaminen sujuu todella loistavasti niin, että näyttämökuva muuttuu melkein huomaamatta. Se on paljon, sillä lavastuksen muutos vaatii yhdellä näyttämöllä tosi paljon suunnittelua, jotta se toimii näin hyvin. Jussi Kamusen valosuunnittelu tukee kokonaisuutta erinomaisesti.
Tommi Hakala tekee Hollantilaisen varmoin ottein. Matti Turusen kaunis ja lämmin basso sopii hyvin Dalandin osaan, mutta hän on aika kiltti ahneen isän roolissa. Johanni van Oostum joutui mukaan aika loppuvaiheessa, mutta rooli on hänelle ennestään tuttu. Hänkin olisi kaivannut ohjausta merkittävästi enemmän. Joel Annmo lauloi Perämiehen tenoriroolin erittäin kauniisti ja Jussi Myllys Erikinä oli paikoin sydäntä särkevä. Tiina Penttinen Maryna oli hyvin järkevä, kuten olla pitääkin haaveissa elävän Sentan rinnalla.
Marika Vapaavuoren ratkaisu käyttää tanssija Mika Riekkistä ja Petra Porspakkaa Sentan ja Hollantilaisen duettojen ilmentäjinä heikensi intensiteettiä eli toimi päinvastoin kuin oli tarkoitus.
Musiikin nautinnollisuus korvasi pitkälti ohjauksen puutteet, mutta Lentävä Hollantilainen yltää parhaimmillaan musertavuuteen, jota nyt ei saavutettu.