Gazpacho on niin kesää!

Me kylmän ihmiset olemme tottuneet siihen, että keitot ovat aina lämpimiä. Mutta kuumilla seuduilla lämpö saattaa olla sen verran päällekäyvää, että lämpimän sijasta kaipaakin kylmää keittoa. Kuuluisin ON espanjalainen, Andalusiasta kotoisin oleva, kasvissosekeitto gazpacho, joka on tomaattipohjainen, punainen keitto, johon voi laittaa kaikenlaisia vihanneksia, mitä kotoa löytyy.

Jos kotona on monitoimikone tai tehosekoitin, tekeminen on nopeaa ja helppoa. Keiton kannattaa antaa vetäytyä tunnin verran jääkaapissa, jotta maut tasaantuvat.

Keitto saa olla hieman muhennosmaista eli ei mitään ohutta lientä. Liemenä voi käyttää vihanneslientä, mutta minusta tomaattimehu on parempi vaihtoehto rakenteensa ja makunsa vuoksi. Itse lisäsin nyt joukkoon vesimelonia, joka tuo nestettä ja hieman keventää keittoa.

Suolaa on syytä lisätä, jotta maut nousevat esiin.

Tarvitset:

1 punainen iso paprika

2 sellerinvartta

6 kypsää tomaattia

Pätkä kesäkurpitsaa

1 sipuli

1 chilipalko

3 valkosipulinkynttä

1 dl oliiviöljyä

1 sitruunan mehu

1 tl suolaa

muutama kierros pippurimyllystä

Tomaattimehua

Siivoa ja pilko kaikki ainekset ja heittele koneen astiaan. Pistä kone pyörimään. Lisää nestettä tarpeen mukaan, niin, että se on keittoa, eikä vihannesmuhennosta.

Tarjoa paahdetun tai grillatun vaalean leivän kanssa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *