Savonlinnan oopperajuhlilla on harvinainen mahdollisuus tutustua kaikkiin kolmeen Giuseppe Verdin William Shakespearen näytelmään tekemään oopperaan: Oopperajuhlien omana tuotantona tehtyyn Otelloon ja Ravennan festivaalien tuottamiin Macbethiin ja Falstaffiin. Hieno kunnianosoitus Shakespearelle, jonka kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 400 vuotta.
Macbeth ajoittuu säveltäjän varhaisempaan kauteen, 1840-luvun lopulle. Siinä Verdi on poliittisimmillaan. Ei tarvita ihan hirveän pitkää päättelyketjua, kun siirtää 1000-luvun puoleen väliin Skotlantiin sijoitetun tarinan 1800-luvun puolen välin Italiaan, jossa Verdi oli noussut kansallissankariksi vaatiessaan Italian itsenäisyyttä ja kuningas Vittorio Emmanuelea valtaan. Upeat kuoroteokset, Nasbuccon Va Pensiero ja Macbethin Patria symboloivat musiikillisesti itsenäisyystaistelua samalla lailla kuin meillä Sibeliuksen Finlandia.
Macbeth on synkkääkin synkempi tarina siitä, miten vallanhimo ja valta turmelevat.
Historiassa valtataistelut ja vallanperijöiden murhat ovat olleet pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Eikä se meidän aikanammekaan ole vierasta, ajatellaanpa vaikka vain Sudania, jossa presidentin ja varapresidentin joukot parhaillaan taistelevat, vain yhden esimerkin poimiakseni.
Macbethin on ohjannut Ravennan festivaalien johtaja, Cristina Mazzavillani Muti, jonka käsissä tarina on pelkistynyt tutkielmaksi siitä, miten vallan tavoittelun vuoksi tehdyt murhat tuhoavat tekijänsä. Macbeth ryhtyy surmatöihin saadakseen kuninkaan kruunun itselleen. Tilaisuus avautuu, kun kuningas Duncan saapuu Macbethin linnaan yöksi. Epäröivää Macbethia kannustaa hänen puolisonsa Lady Macbeth, jolle valta on niin makeaa, ettei sen tavoittelemisessa ole syytä kaihtaa mitään keinoja.
Mutin tulkinnassa Olavinlinnan lava muuttuu kauhuromantiikan näyttämöksi, mikä sopiikin erinomaisesti linnan olosuhteisiin. En muista, että linnan kiviseinää olisi käytetty yhtä tehokkaasti ja loistavasti hyväksi tunnelman luomisessa ja tarinan eteenpäin viemisessä. Visuaalisesta suunnittelusta vastaava Davide Broccoli on tehnyt todella vaikuttavaa työtä.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan nimiroolin piti esittää Matias Tosi, mutta roolin esittäjäksi oli vaihtunut venäläisbaritoni Vladislav Sulimsky, joka sekä hahmonsa että äänensä puolesta istui rooliin loistavasti. Vittoria Yeo välitti omasta kovuudestaan ja armottomuudestaan hulluuteen syöksyvän Lady Macbethin sisimmän muutoksen kouriintuntuvan väkevästi.
Otello vai Jago?
Verdin myöhäiskauden teos, Otello, on tuotettu yhdessä ranskalaisen Chorégies d’Orange -festivaalin kanssa, joten tuotantotiimi on Ranskasta. Musiikinjohdosta vastaa kiinalainen Xian Zhang. Rooleissa on pääosin tuttuja suomalaisia laulajia.
Otello kuuluu Verdin tuotannon kestosuosikkeihin. Koko oopperaa ei oikeastaan pitäisi olla olemassa, sillä säveltäjämestari oli jo vetäytynyt nauttimaan eläkepäiviä, kun Arrigo Boito sai hänet houkuteltua sävellystyöhön esiteltyään käytännössä valmiin Shakespearen tekstiin perustuvan libreton säveltäjälle.
Syntyi oopperakirjallisuuden yksi hienoimmista teoksista, joka kertoo Kreetaa hallitsevasta, maurilaisesta sotapäällikkö Otellosta ja hänen neuvonantajastaan Jagosta, jonka Otello kuitenkin syrjäyttää ylentässään Jagon sijasta Cassion kapteeniksi.
Älykäs ja kiero Jago ryhtyy punomaan juonta, jolla tuhota Otello. Hän onnistuukin herättämään Otellon mustasukkaisuuden vaimoaan Desdemonaa kohtaan.
Otello vaatii keskeisiltä roolihahmoiltaan täydellistä onnistumista. Näkemässäni esityksessä Otellona oli Kristian Benedikt ja Jagona Tommi Hakala. Kun Benedikt ei yltänyt aivan parhaimpaansa, mutta Hakala oli erinomaisessa vireessä sekä äänellisesti että näyttelemisen osalta, kävikin niin, että Jagon lavasäteily ylitti Otellon säteilyn.
Sen vuoksi oopperan tämän version nimi voisi pikemminkin olla Jago kuin Otello. Sama kävi muutama vuosi sitten Tampereella, jossa Jorma Hynninen loisti Jagona. Oopperajuhlien kolmessa viimeisessä esityksessä Otellon laulaa Aleksandrs Antonenko, jonka odotetaan ottavan näyttämö suvereenisti haltuunsa.
Verdin testamentti?
Verdi oli ehtinyt säveltää Requiemin vuonna 1873 kuolleen kansallissäveltäjä Alessandro Manzonin muistolle. Ehkä Verdi oli itse suunnitellut, että se olisikin hänen viimeinen työnsä, mutta Otellon säveltämisen yhteydessä Boito ja Verdi ystävystyivät, ja koko uransa yksin uurastanut säveltäjä oli löytänyt keskustelukumppanin, jonka kanssa saattoi keskustella sävellystyöhön liittyvistä kysymyksistä.
Otellon valmistumisen jälkeen Boito toi Verdille katsottavaksi vielä toisenkin Shakespearen näytelmiin perustuvan libreton, Falstaffin, joka ei ollutkaan tragedia vaan komedia.
Näin tragedian ja traagisen oopperan mestarin viimeiseksi työksi tulikin koominen ooppera.
Falstaff ei ole farssi, kuten monet koomiset oopperat. Se on pikemminkin suurta komiikkaa ja huumoria, hieman samanlaista kuin Chaplinilla. Siinä ihmisen (miehen) omahyväisyydellä, ylevyydellä ja liiallisilla kuvitelmilla itsestään tehdään ankaraa pilaa.
Mukana ovat pitkälti samat elementit, joista Verdi on aikaisemmin ammentanut tuskaa ja ahdistusta, mutta nyt hän onkin päättänyt kääntää ihmisenä olemisen raadollisuuden lempeän pilkanteon kohteeksi. Tässä kolme naista kunnostautuvat erinomaisesti, sillä Falstaff ja samalla muutkin miehet lankeavat kaikkiin naisten virittämiin ansoihin.
Myös Falstaff on Cristina Mazzavillani Mutin ohjaus ja erinomainen esimerkki siitä taidosta ja tyylitajusta, jota italialaiset omaavat: Falstaff on hilpeä, kuplivan kepeä, mutta äärimmäisen viimeistelty teos, jonka helppous syntyy valtavasta työmäärästä ja esiintyjien taidosta, joka saa kaiken näyttämään niin yksinkertaiselta. Nimiroolissa bulgarialainen Kiril Manolov tekee uskomattoman roolityön niin uskottavana Falstaffin renessanssihahmona kuin upeana bassobaritonina.
Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti onkin kiinnittänyt Manolovin ensi vuodeksi oopperajuhlien Verdin Rigolettoon.
Siinä on yksi syy odottaa ensi vuoden oopperajuhlia, vaikka tämäkin vuosi tuo vielä kiinnostavia oopperoita koettavaksemme. Omana tuotantona tarjolle tulee Leos Janacekin melko harvoin esitetty Dostojevskiin pohjautuva Kuolleesta talosta sekä Torinon oopperan vierailunäytökset Bellinin Norma sekä Puccinin La Bohémé. Waltteri Torikan nimiroolitttama Mozartin Don Giovannikin nähdään vielä useampaan kertaan.