Madridin Teatro Real, kuninkaallinen ooppera, tekee kulttuuriteon tuomalla Savonlinnaan bel canto -oopperan merkittävimpiin kuuluvan teoksen, Vincenzo Bellinin Puritaanit -oopperan. Itse asiassa se, että Savonlinnaan saapuu Teatro Real, on suuri kulttuuriteko sekin, onhan kyseessä yksi maailman hienoimmista oopperataloista.
Puritaanien esittäminen Suomessa on todella suuri harvinaisuus. Sen ensi-esitys oli Suomessa vasta vuonna 2009, kun Palermon Teatro Massimo teki sen Savonlinnaan. Puritaaneja ei siis ole koskaan tehty suomalaisen oopperan voimin.
Puritaanit vaatii laulajilta, etenkin tenorilta, niin poikkeuksellista ääntä, että sellaisen löytäminen on aina hyvin haastavaa. Ehkä parempi selitys on kuitenkin se, että bel canto -ooppera, jonka kulta-aika ajoittuu 1800-luvun alkupuolen Italiaan, jäi häviölle, kun 1800-luvun puolessa välissä esiin nousivat Verdin ja Wagnerin kaltaiset suurmiehet, joiden oopperat nousivat valta-asemaan.
Bel canton mestarit Bellini, Donizetti ja Rossiini vaipuivat unohduksiin lähes sadaksi vuodeksi. Heidät nostettiin unohduksista vasta 1950-luvulla, kun natsien suosio oli tahrannut etenkin Wagnerin maineen ja hänen oopperansa olivat pannassa. Bel canto -oopperoiden suosio alkoi nousta Maria Callaksen, Joan Sutherlandin ja Luciano Pavarottin myötä.
Bel cantolle on tyypillistä äärimmäisen vaativa laulutyyli sekä laaja, koko äänialueeltaan tasainen kyky tuottaa ääntä. Pavarottin myötä syntyikin ihanne tenorista, joka kykenee laulamaan rintaäänellä myös kaikkein korkeimmat sävelet.
Puritaaneissa Arturon laulama korkein sävel on peräti korkea f, kun tenorifakin epäinhimillisenä vaatimuksena pidetään kykyä laulaa korkea c. Tätä äffää odotellessa kuulija saattaa ruveta pitämään aivan luonnollisena sitä, että tenori (tässä Celso Albelo) laulaa kaiken aikaa äärimmäisen korkealta.
Bel cantolle on myös tyypillistä, että laulaja laulaa monimutkaista sävelkuviota, jossa ääni koko ajan muodostaa kestoltaan lyhyistä sävelistä muodostuvaa sävelkuviota, joka synnyttää pitkän legaton, tasaisena soljuvan äänivirran. Kuulija ei edes huomaa, milloin laulaja hengittää. Kun nykyisin tunnutaan suosivan lähes pelkästään hyvin kovaa laulamista, bel canto on huomattavasti herkkäviritteisempää ja dynaamisempaa. Lyhytsävelisen, tasaisen äänimaton laulaminen on teknisesti äärimmäisen vaativaa. Laulamisen pitää näyttää helpolta ja vaivattomalta.
Todella hyvät bel canto -laulajat ovat edelleen harvinaisia. Sen vuoksi Savonlinnan Puritaanit on merkkitapaus.
Viime vuonna Savonlinnassa kuultiin Torinon Teatro Region esittämänä Bellinin Norma. Kun tänä vuonna tarjolla on siis I Puritaani (Puritaanit), niin hienosti on taiteellinen johtaja Jorma Silvasti huolehtinut siitä, että Suomessakin on mahdollista kuulla elävänä bel canto -oopperaa. Samalla on tarjoutunut tilaisuus myös kuulla korkeimman kansainvälisen tason laulajia. Tällä kertaa lavalla nähtiin mm. australialaislähtöinen Jessica Pratt ja Teneriffalla syntynyt Celso Albelo, jotka ovat laulaneet keskeisiä rooleja mm. La Scalassa ja Metropolitanissa.
Bellini kuoli vain 33-vuotiaana. Puritaanit jäi hänen viimeiseksi oopperakseen
Tarina sijoittuu 1600-luvun puolen välin Englantiin, jossa Oliver Cromwellin Keropäät (parlamentaristit) yrittävät palauttaa parlamentin valtaan, ja syöstä Kavaljeerit (Rojalistit) vallasta. Tekohan onnistuikin, kun parlamentaristit kukistivat rojalistit.
Tarinan ydin on kuitenkin se, että Keropäiden johtajan tytär Elvira (Jessica Pratt) on rakastunut kavaljeerien Arturoon (Celso Albelo) eli vihollisen korkea-arvoiseen upseeriin. Elviraa mielii vaimokseen kuitenkin myös Keropäiden johtaja Riccardo (Vladimir Stoyanov), mutta Elviran viisas isä (Antonio di Matteo) ymmärtää, että tyttären onni voi toteutua vain Arturon kanssa. Elviraa puolustaa myös isän uskottu sir Giorgio (Jongmin Park)
Juuri häiden alla Arturo joutuu kuitenkin tekemään vaikean valinnan ja päättää saattaa Kavaljeerien Charles-kuninkaan Henrietta-lesken (Lídia Vinyes-Curtis) turvaa varmalta teloitukselta. Elvira tulee hulluksi luullessaan, että Arturo petti hänet.
Arturo vangitaan ja tuomitaan kuolemaan, mutta hän pääsee pakenemaan ja palaa Elviran luokse. Hän pystyy korjaamaan väärinkäsityksen, mutta Riccardon joukot pidättävät Arturon ja uhkaavat panna teloituksen käytäntöön. Juuri teloituksen alkaessa tuodaan viesti Keropäiden voitosta ja vankien armahtamisesta. Elvira ja Arturo saavat toisensa.
Me tunnemme nykyisin paljon paremmin bel canton yksittäiset aariat, sillä niitä soitetaan melko taajaan radiossa. Sen sijaan koko oopperat ovat meille usein tuntemattomia, kuten tässäkin tapauksessa.
Bel canto -oopperoiden orkesteriosuuskin on eri tavalla merkityksellinen. Orkesteri on enemmän säestyksellinen orgaani, ei samalla lailla oopperaa eteenpäin vievä voima, johon olemme tottuneet.
Kapellimestari Evelino Pidòn näkemys piti yllä jännitettä halki oopperan. Emilio Sagin ohjaus oli ilmaisullisempi kuin bel canto -oopperoissa usein, sillä joskus kyse on vain siitä, että laulajat astelevat esittämään aariansa kuin konsertissa. Toki laulamisen vaikeuskin asettaa omia rajoituksiaan sille, mitä laulajat kykenevät tekemään laulamisen aikana. Daniel Biancon lavastus Cromwellin valkoisine hiekkoineen, kristallikruunuineen ja valkoisine tuoleineen loi dramatiikkaa ja kuoro, jolla on tärkeä rooli, näytti hienosti taitoaan ja voimaansa.
Kiitos Savonlinna, että toitte nähtäväksemme ja kuultavaksemme Puritaanit ja Madridin Teatro Realin.
Kuva: Savonlinnan Oopperajuhlat/ Soile Puurtinen