//Google Analytics seurantascripti
Skip to content
  • Etusivu
  • Blogi
Heikin Herkut

Heikin Herkut

Raavaan mielen ruokaa

Ooppera

Kaiken pahan alku ja juuri
Published 20/10/2017

Kaiken pahan alku ja juuri

Richard Wagnerin Niebelungin sormus, Ring, on neljän oopperan kokonaisuus, jossa Wagner, ei enempää eikä vähempää, selittää, kuinka ihmissuku on syntynyt. Wagner oli äärimmäisen kiinnostunut mytologiasta, elettiinhän Euroopassa 1800-luvun puolessa välissä voimakasta kansallisen heräämisen aikaa ja monissa valtioissa tutkittiin kaukaista menneisyyttä. Wagnerkin teki perusteellisia selvityksiä Saksan ja Pohjoismaiden muinaishistoriasta. Samaan...

Syyssonaatti kertoo äidinmurhasta
Published 18/09/2017

Syyssonaatti kertoo äidinmurhasta

Ingmar Bergmanin elokuva Syyssonaatti taipuu hyvin oopperaksi, onhan ooppera tunteiden välittämistä. Syyssonaatissa maailmankuulu pianistiäiti Charlotte (Anne Sofia von Otter) saapuu seitsemän vuoden tauon jälkeen tapaamaan tytärtään Evaa (Erika Sunnegård), joka elää papinrouvana Ruotsissa. Seurauksena on äidin ja tyttären raivokas välien selvittely. Ajatus Syyssonaatista oopperana on lähtöisin taiteelliselta johtajalta Lilli...

Turun Parsifalissa pyhä koskettaa
Published 11/08/2017

Turun Parsifalissa pyhä koskettaa

Richard Wagnerin Parsifal on paljon työtä ja ehdotonta ammattitaitoa vaativa produktio. Sen vuoksi Turun Musiikkijuhlat ansaitsee hatun noston ja syvän kumarruksen siitä, että se on tuottanut hienon konserttiversion tästä Wagnerin viimeisestä oopperasta, jossa soi synti, syyllisyys ja sovitus. Se ei ole hengellinen teos, mutta pyhä se on. Wagner ehti...

Bel canto on harvoin kuultua oopperaa
Published 01/08/2017

Bel canto on harvoin kuultua oopperaa

Madridin Teatro Real, kuninkaallinen ooppera, tekee kulttuuriteon tuomalla Savonlinnaan bel canto -oopperan merkittävimpiin kuuluvan teoksen, Vincenzo Bellinin Puritaanit -oopperan. Itse asiassa se, että Savonlinnaan saapuu Teatro Real, on suuri kulttuuriteko sekin, onhan kyseessä yksi maailman hienoimmista oopperataloista. Puritaanien esittäminen Suomessa on todella suuri harvinaisuus. Sen ensi-esitys oli Suomessa vasta...

Valheen pimeydestä totuuden valoon
Published 26/07/2017

Valheen pimeydestä totuuden valoon

Bolshoi-teatterin vierailuesitys, Pjotr Tsaikovskin Jolanta, tuo Savonlinnaan säveltäjän viimeisimpiin kuuluvan sävellyksen, joka on kaunis ja herkkä satu. Entäpä, jos siitä tekisikin tulkinnan, että se on poliittinen kannanotto, jollaisia tehdään siellä, missä poliittisten kannanottojen tekeminen on kielletty tai ainakin sisältää suuren vaaran vallanpitäjien epäsuosioon joutumisesta?   Tsaikovskin Jolantaa voi aivan...

Kuinka koston kierre katkaistaan
Published 21/07/2017

Kuinka koston kierre katkaistaan

Ei ehkä ole mitään järkeä yrittää käsitellä samassa jutussa Giuseppe Verdin Rigolettoa ja W. A. Mozartin Ryöstöä seraljista, sillä ne ovat hyvin eri tyyppisiä teoksia. Niissä on kuitenkin yhteinen teema: kosto. Rigoletto kertoo, kuinka kostajalle käy. Ryöstö seraljista sen sijaan kertoo, kuinka koston kierre voidaan katkaista. Rigoletto kertoo tarinan...

Romanttinen ooppera soi Riian festivaaleilla
Published 13/06/2017

Romanttinen ooppera soi Riian festivaaleilla

Riiassa järjestetään vuosittain kesäkuun alkupuolella oopperafestivaalit. Tänä vuonna festivaalien ohjelmistossa oli Guonodin Faust, Tsaikovskin Jevgeni Onegin, Wagnerin Tannhauser sekä Bizetin Carmen. Melkoinen pläjäys oopperakirjallisuuden helmiä. Riian ooppera on korkeatasoinen. Omia solisteja tuntuu riittävän, sillä kaikissa neljässä oopperassa vierailijoita oli vain kourallinen. Tähän kouralliseen kuuluivat Tannhauserin ohjaaja Vilppu Kiljunen, lavastaja...

Metropolitanin Ruusuritari naurattaa, puistattaa ja koskettaa
Published 17/05/2017

Metropolitanin Ruusuritari naurattaa, puistattaa ja koskettaa

Richard Straussin Ruusuritari kuuluu suosituimpien oopperoiden joukkoon. Ohjaaja Robert Carsen on kasvattanut oopperan Lontoon Govent Gardenin ja New Yorkin Metropolitanin version sisällön merkittävyyttä uusimalla esitystraditiota ja siirtämällä sen tapahtumaan 1900-luvun alkupuolen sotaa odottavaan Wieniin. Richard Straussin tuotannossa Ruusuritari edustaa käännettä. Aikaisemmissa oopperoissaan Salomessa ja Elektrassa Strauss oli noussut sävellystaiteen...

Lentävä hollantilainen lahden molemmin puolin
Published 09/05/2017

Lentävä hollantilainen lahden molemmin puolin

Sattumoisin Richard Wagnerin Lentävä hollantilainen on ollut ohjelmistossa sekä Helsingissä että Tallinnassa tällä esityskaudella. Tallinnassa teos on ollut ohjelmistossa koko kauden, tosin ja osin vaihtuvin taiteilijoin. Kapellimestareitakin on ollut kiinnitettynä peräti neljä kappaletta. Helsingissä esitykset ajoittuivat syyskaudelle. Yhteistä molemmille on, että ne ovat modernisoituja versioita alkuperäisestä teoksesta. No, Lentävä...

Metropolitan vastaan Kansallisooppera
Published 26/04/2017

Metropolitan vastaan Kansallisooppera

Kun Finnkino on tuonut koettavaksemme New Yorkin Metropolitan oopperan Jevgeni Oneginin, tarjoutuu tilaisuus vertailla sitä ja parhaillaan Kansallisoopperassa esitettävää Oneginia keskenään. Ne ovatkin yllättävän erilaisia. Metropolitanin esitys on tehty kaudelle 2013, joten se on nyt uusintaensi-illassa. Alkuperäisen ohjauksen on tehnyt Deborah Warner ja nyt nähtävän uudelleenohjauksen Paula Williams. Kansallisoopperan...

Artikkelien selaus

Vanhemmat artikkelit
Uudemmat artikkelit

Etsi

Etsi:

Viimeisimmät julkaisut

  • Kun maailma on paha, se myös kuulostaa kauhealta 03/04/2025
  • Tampereen Viimeisissä kiusauksia ei ole jälkeäkään karvahattuoopperasta 09/03/2025
  • Suurten tunteiden Don Carlos 10/02/2025
  • Jumalten tuho kruunaa Ring-tetralogian 27/05/2024
  • Pelkistys tekee Simon Boccanegrasta nautinnon 06/04/2024

Viimeisimmät kommentit

    Arkisto

    • huhtikuu 2025 (1)
    • maaliskuu 2025 (1)
    • helmikuu 2025 (1)
    • toukokuu 2024 (1)
    • huhtikuu 2024 (1)
    • maaliskuu 2024 (1)
    • helmikuu 2024 (1)
    • huhtikuu 2023 (1)
    • helmikuu 2023 (2)
    • marraskuu 2022 (1)
    • syyskuu 2022 (1)
    • huhtikuu 2022 (1)
    • marraskuu 2021 (1)
    • lokakuu 2021 (1)
    • helmikuu 2020 (1)
    • tammikuu 2020 (2)
    • syyskuu 2019 (1)
    • elokuu 2019 (2)
    • heinäkuu 2019 (3)
    • kesäkuu 2019 (1)
    • toukokuu 2019 (2)
    • huhtikuu 2019 (4)
    • maaliskuu 2019 (3)
    • helmikuu 2019 (8)
    • tammikuu 2019 (5)
    • marraskuu 2018 (5)
    • syyskuu 2018 (1)
    • elokuu 2018 (1)
    • heinäkuu 2018 (4)
    • kesäkuu 2018 (1)
    • toukokuu 2018 (2)
    • huhtikuu 2018 (5)
    • helmikuu 2018 (4)
    • tammikuu 2018 (2)
    • marraskuu 2017 (4)
    • lokakuu 2017 (6)
    • syyskuu 2017 (2)
    • elokuu 2017 (3)
    • heinäkuu 2017 (4)
    • kesäkuu 2017 (2)
    • toukokuu 2017 (4)
    • huhtikuu 2017 (3)
    • maaliskuu 2017 (6)
    • helmikuu 2017 (3)
    • tammikuu 2017 (2)
    • joulukuu 2016 (1)
    • marraskuu 2016 (3)
    • lokakuu 2016 (1)
    • syyskuu 2016 (2)
    • elokuu 2016 (1)
    • heinäkuu 2016 (5)
    • kesäkuu 2016 (4)
    • toukokuu 2016 (3)

    Kategoriat

    • Finnkino (17)
    • interrail (3)
    • Juoma (4)
    • Kulttuuri (51)
    • kuvataide (2)
    • Luokittelematon (37)
    • Metropolitan (18)
    • Ooppera (76)
    • ravintola (3)
    • Ruoka (7)
    • Tampere (11)
    • Teatteri (2)
    • Viini (1)
    • Facebook
    • Etusivu
    • Blogi
    Copyright © 2025 KH Communications. All rights reserved.