Savonlinnan oopperajuhlat oli saanut tänä vuonna vierailijaksi Lago de Torresta Festival Puccinin. Se on pelkästään Giacomo Puccinin teoksiin keskittyvä festivaali. Esitettävät oopperat olivat Turandot ja Tosca. Yleisö oli esityksissä haltioissaan ja kapellimestari Alberto Veronesi ymmärsi yskän: suosituimmat aariat laulettiin saman tien toiseen kertaan. Kamalaa vai ihanaa, kas siinä pulma....
Heikki Hakala :n artikkelit
Maailmantähti Leppävirralla
Kun Kansallisooppera keväällä ilmoitti, että Verdin Trubaduurin Leonoran osaan on kiinnitetty venäläissopraano Elena Stikhina, suomalaisissa oopperapiireistä kuului pieni kohahdus, sillä Stikhina on parissa vuodessa noussut yhdeksi kaikkein lupaavimmista nuorista laulajista maailmassa. Huippukiinnitys! Stikhinan maine ei vielä ole saavuttanut aivan kaikkia. Hänen resitaalikonserttiinsa Leppävirran kirkkoon helteisenä heinäkuun sunnuntaina saapui vain...
Pahakin on suojelevan siiven alla
Charles Gounodin Faust on syvällinen tutkielma pahuudesta, ihmisen raadollisuudesta ja oman edun tavoittelusta, jonka tuhovoimaa vastaan ihmisen omat voimat eivät riitä. Faust on keskiaikainen legenda, jonka J. W. Goethe teki tunnetuksi. Legendan mukaan kuuluisa tiedemies teki vanhuudenpäivillään sopimuksen Saatanan kanssa. Saatana antoi hänelle takaisin nuoruuden ja ryhtyi Faustin palvelijaksi...
Patarouva on itsetuhon väkevä kuvaus
Patarouva on tyly kuvaus siitä, kuinka ihminen tekee täysin vääriä valintoja ja tuhoaa oman ja läheistensä elämän. Savonlinnan Patarouva on vaikuttava produktio, joka tarjoaa paitsi Tsaikovskin hienoa musiikkia, myös upeaa katsottavaa. Patarouva on ooppera pelihimosta. Köyhä upseeri Herman on pelihimon vaivaama, mutta niin köyhä, ettei hänellä ole varaa pelata....
Heinävedellä tehdään pieniä ihmeitä
Heinäveden Musiikkipäivät alkaa jo vakiinnuttaa asemaansa yhtenä mielenkiintoisimmista Suomen kesän musiikkifestivaaleista. Heinävedellä pystytään yhdistämään kokemusta ja tuoreutta, kun nimekkäät taiteilijat kohtaavat nuoruuden intoa. Siitä syntyy ainutlaatuista vuorovaikutusta, jonka aistii myös kuulija. Heinävedellä musiikkivieras ymmärtää, että ollaan jonkin ainutkertaisen äärellä. Yleisö ei ole poispilattua. Se osoittaa aidosti innostustaan ja kiitollisuuttaan....
Ilmajoen Mannerheim on operetti
Tuomas Kantelisen säveltämä Mannerheim-ooppera on saavuttanut niin suuren suosion, että se pysyy ohjelmistossa vielä vuonna 2019. Suosio ei ole ihme, sillä Kantelisen sävelkieli vetoaa yleisöön. Se on melodista ja kaunista. Kyse on pikemmin operetista kuin oopperasta, jos halutaan saivarrella. Se, onko teos operetti vai ooppera, ei ole arvostuskysymys. Operetti...
Parsifalissa aika muuttuu tilaksi
Parhaillaan Kansallisoopperassa esitettävä Richard Wagnerin Parsifal ei oikeastaan ole ooppera. Se kuvaa ihmisenä olemisen syvintä mysteeriä, syyllisyyttä, myötätuntoa ja kaipuuta vapahdukseen. Wagner itse käytti teoksesta nimitystä Bûhnenweihfestspiel, jota on yritetty erittäin huonolla menestyksellä suomentaa. Ehkä sitä voisi kutsua mysteerinäytelmäksi. Wagnerille itselleen oli tärkeää, että hän itse sekä kirjoitti oopperoittensa...
Ihmisen ikävä toisen luo
Tero Saarisen ja Kimmo Pohjosen Breath sai Suomen kansaesityksensä lauantaina Tampere-talossa. Sen ensiesitys oli huhtikuussa Quebecissä Kanadassa, jossa se sai ylistävät arvostelut. Breath kuvaa aikamme ihmistä, joka erilaisten sähköisten apuvälineiden avulla pyrkii eristäytymään ympäristöstään. Se on sitä, että kuljemme kuulokkeet korvilla ja kuuntelemme juuri sitä musiikkia, joka meitä itseämme...
Nuorten solistien voimannäyttö
Jälleen kerran tarjoutuu hieno mahdollisuus tehdä vertailuja, kun Cosi fan tutte löytyy sekä Kansallisoopperan että Finnkinon Metropolitan-ohjelmistosta. Omasta mielestäni Kansallisoopperan versio oli Metropolitanin versiota parempi – kiitos rooleihin heittäytyneiden nuorten suomalaisten solistien ja Guy Joostenin nokkelan ohjauksen. Erityisen hienoa on, että kaikkiin kuuteen päärooliin on tarjolla erinomainen suomalainen solisti....
Luisa Miller kertoo isäsuhteesta
Giuseppe Verdi on niin suosittu oopperasäveltäjä, että hänen tuotannostaan toistakymmentä oopperaa on yhä edelleen oopperataloissa säännöllisesti esitettävää kantaohjelmistoa. Sen vuoksi Metropolitanin Luisa Miller on poikkeuksellisen mielenkiintoinen, suhteellisen harvoin esitettävä teos. Miksi se ei kuulu joukkoon? Luisa Miller on Verdin siirtymäkauden teos. Hän oli jo ehtinyt säveltää Nabuccon ja Macbethin....