Älä unohda canneloneja

Italian keittiö on täynnä muunnelmia. Liian suorasukaiset ajattelevat, ettei ruokalajeilla ole eroa, koska raaka-aineet ovat lähes samat. Totta onkin, että pasta Bolognese ja jauhelihatäytteinen lasagne muistuttavat toisiaan, mutta maku on aivan erilainen.

Tähän samaan sarjaan kuuluvat myös cannelonit, jotka täytetään jauhelihalla ja kypsennetään tomaattikastikkeessa. Mutta ihan eri ruoka se silti on. Cannelonit ovat pastasta valmistettuja putkia, jotka täytetään. Tyypillinen täyte tehdään jauhelihasta, mutta täytteeksi sopii myös esimerkiksi pinaatti ja ricotta-juusto.

Cannelonien juju on siinä, että täyte ja kastike tehdään erikseen. Putkilot täytetään jauhelihamassalla ja ne kypsennetään tomaattikastikkeessa. Näin tulee kokonaan uusia meininki. Kaupasta löytyy valmiita putkiloita, mutta niitä voi tehdä myös tuorepastalevyistä tai lasagnelevyistä, jotka saavat ensin pehmetä vedessä.

Tärkeää on maustaa sekä jauheliha että tomaattikastike kunnolla. Tomaattikastikkeessa täytyy myös olla riittävästi hyvää oliiviöljyä, joka tekee siitä suussa sulavaa.

Cannelonien kypsyttämiseen kannattaa käyttää vuokaa, johon pastaputket sijoituvat tiiviiksi kerrokseksi. Pohjalle hieman öljyä, niin cannelonit eivät tartu kiinni uunissa kypsyessään.

Jauhelihatäyte

400 g naudan jauhelihaa

1 sipuli

4 valkosipulikynttä

suolaa

paprikajauhetta

mustapippuria

(tomaattipyrettä)

öljyä

 

Hienonna sipulit ja valkosipulit.  Kuumenna öljy pannulla. Lisää jauheliha. Lisää sipuli ja valkosipuli. Hienonna jauheliha muruiksi puuhaarukalla ja sekoittele sipulien ja valkosipulien kanssa. Lisää mausteet ja tomaattipyre. On tärkeää, että jauheliha maustetaan paistamisen yhteydessä, jotta se maustuu kunnolla.  Herkullisen jauhelihan salaisuus on juuri se, että maustaminen tehdään erikseen ja mausteita käytetään riittävästi.

Nosta sivuun odottamaan.

Tomaattikastike

2 pkt tomaattimurskaa

1-2 chilipalkoa

3-4 valkosipulinkynttä

Tuoreita yrttejä (basilika, rosmariini, persilja)

suolaa

mustapippuria

öljyä

Hienonna valkosipuli, chili ja yrtit. Kaada kattilan pohjalle kunnon loraus oliiviöljyä, lisää tomaattimurska ja hienonnetut mausteet sekä hieman suolaa. Sekoita ja anna hautua hiljaisella lämmöllä niin, että tomaattikastike ei paljoa roisku. Peitä kattila kannella, jotta helposti roiskuva tomaatti ei sotke keittiötä.

 

Voitele vuoka öljyllä. Täytä pastaputket pikkulusikalla. Se sujuu helposti, kun pistät putken jauhelihamassaa lähelle ja täytät putket alhaalta päin. Aseta täytetyt putket uunivuoan pohjalle tiiviiksi ryhmäksi.

Kaada tomaattikastike päälle niin, että kaikki putket peittyvät. Sirottele päälle parmesaaniraastetta.

Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.

Tarjoile italialaisen punaviinin kera.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *