Giacomo Puccinin Tosca kuuluu maailman esitetyimpiin – ja rakastetuimpiin – oopperoihin. Sen musiikki on lumoavaa, vaikka tarina itsessään on järkyttävä. Tätähän se ooppera on: ihanaa musiikkia ja suurta, ylimaallista tuskaa.
Tosca on siinäkin suhteessa ajankohtainen, että se on tarina vallasta, epäoikeudenmukaisuudesta ja äärimmilleen viedystä seksuaalisesta ahdistelusta. Se on #metoo -kamaa, jos mikä.
Tarina sijoittuu Roomaan vuonna 1800. Poliisipäällikkö Scarpia (Željko Lučić) käyttää rajoittamatonta valtaa yrittäessään pitää järjestystä yllä.
Taidemaalari Mario Cavaradossi (Vittorio Grigolo) on maalaamassa Maria Magdaleenaa Sant Andrea della Valle kirkossa, kun sisään ryntää poliittisista syistä vangittu Rooman tasavallan konsuli Cesare Angelotti, joka on päässyt pakenemaan. Miehet ovat vanhoja tuttuja ja Cavaradossi päättää auttaa ystäväänsä.
Cavaradossi on ottanut Maria Magdaleenan piirteisiin mallia kirkossa päivittäin rukoilemassa käyneeltä Attavan markiisittarelta, joka hänkin pyrkii auttamaan Angelottia.
Cavaradossi on tulisesti rakastunut laulajatar Floria Toscaan (Sonja Joncheva). Tosca saapuu kirkkoon ja kuulee kuiskailua. Hän saapuu Cavaradossin luokse, ja tulee mustasukkaiseksi kuvitellessaan, että Cavaradossilla on salainen suhde markiisittaren kanssa, jonka hän on ikuistanut maalaukseen.
Pian paikalle saapuu myös poliisipäällikkö Scarpia agentteineen ja poliiseineen, sillä hän tietää Angelottin paenneen kirkkoon. Cavaradossi ei myönnä mitään. Scarpia löytää markiisittaren viuhkan ja saa Toscan mustasukkaisuuden uudelleen heräämään.
Scarpia viittaa Otellon Jagoon.
Tässä kohdassa on kiinnostava yksityiskohta. Scarpia viittaa Verdin Otelloon toteamalla, että Jago käytti juoneensa nenäliinaa, mutta hän käyttää viuhkaa. Viittaus Jagoon tulee vielä 1. näytöksen lopussa ja toisen näytöksen alussa, kun Scarpia vannoo uskollisuutta pahuudelle samaan tapaa kuin Jago Otellossa.
Nopea tempo
Tosca on hyvin nopeatempoinen ooppera. Kaikki tapahtuu vain yhden vuorokauden aikana. Onkin merkillepantavaa, että oopperassa on vain kolme varsinaista aariaa, ja nekin lyhyitä laulelmia. 1. näytöksessä Vittoria Grigolo väläyttää tenorinsa kaunista sointia laulaessaan rakkaudestaan Toscaa kohtaa, 2. näytöksessä on Toscan kuuluisa Vissi d’arte, jossa hän anoo armoa Scarpialta ja 3. näytöksen E lucevan le stelle, jossa Cavaradossi jättää jäähyväiset maailmalle.
Sir David MacVivarin ohjaamassa Metropolitan oopperan Toscassa vauhti pysyy koko ajan yllä. Tosca tehdään mahtavissa kulisseissa. Niiden takia jokaisen näytöksen välillä on väliaika, sillä näyttämökuva muuttuu kokonaan. Ensin ollaan kirkossa, sitten Palazzo Farnesessa ja viimein Saint Angelon linnassa, jotka kaikki ovat paikkoja, joissa matkailija voi Roomassa vierailla. John Macfarlanen lavastus on vertaansa vailla.
Toscan kytkeytyy historiaan ja aitoihin paikkoihin, mutta ennen kaikkea Puccinin musiikki saa katsojan viihtymään. Musiikissa on aluksi piirteitä La Bohèmesta, mutta sitä koristavat monet autenttiset musiikit, kuten upea Te Deum ensimmäisen näytöksen lopussa tai Paimenlaulu kolmannen näytöksen alussa.
Valtaa, ei seksiä
Toscan asetelmaa on kautta aikojen yritetty jotenkin pehmentää. Toscaa on pidetty laskelmoivana. Sir David lähtee siitä, että Tosca on nuori, viaton tytön hupakko, ja Scarpia on vanha irstailija, joka keinoja kaihtamatta haluaa päästä toteuttamaan seksuaalista haluaan nuoren tytön kanssa. Tässä versiossa Scarpian vinoutunut mieli tulee väkevästi esille, sillä hän selvästi nauttii siitä, että Tosca joutuu hänen armoilleen. Hän haluaa mieluummin raiskata kuin kokea aistinautintoja. Niinpä hän uhkailee, kiristää ja lopulta lahjoo lupaamalla Toscalle, että jos tämä suostuu, hän järjestää valeteloituksen ja antaa poistumisluvan Roomasta.
Hädissään Tosca lyö veitsen Scarpian rintaan pelastuakseen miehen ahdistelusta.
Kohtalonivaa
Kolmannessa näytöksessä Tosca tapaa teloitusta odottavan Cavaradossin ja vakuuttaa, että kyseessä on vain valeteloitus ja teloituksen jälkeen he voivat paeta. Cavaradossi asettuu teloitusryhmän eteen ja Tosca ihastelee hänen näyttelijäntaitojaan, niin aidolta kuolema näyttää.
Kun Tosca sitten menee Cavaradossin luokse, hän ymmärtää, että lupaus oli Scarpian petosta. Kun Scarpian apurit saapuvat noutamaan Toscaa, hän hyppää kuolemaan linnoituksen muurilta.
On tietynlaista kohtalonivaa, että Toscan kapellimestari vaihtui James Levinestä Emmanuel Villaumeksi. Se johtui siitä, että nyt jo pyörätuolissa istuva Levine tuli syytetyksi takavuosina tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä. Alun perin Scarpian roolissa piti olla Bryn Terfel, mutta hän joutui luopumaan ääniongelmien vuoksi.
Terfelin tilalla lauloi kokenut Željko Lučić, joka tekikin erinomaisen roolin niin laulullisesti kuin läpeensä pahana, oman valtansa rajoittamattomuuden vuoksi turmeltuneena ihmisenä.
Sonja Jonchevan äänessä kuullaan kaikuja Maria Callaksesta.
Sonja Jonchevalle kyseessä oli Tosca-debyytti, mutta hänen uransa on jo sellaisessa vaiheessa, ettei kenelläkään ole epäilyksiä siitä, kuinka hän roolista selviää. Hänen äänessään kuullaan kaikuja kaikkien aikojen Toscasta, Maria Callaksesta. Jos nyt jotakin, niin näyttelemistä Joncheva voisi vielä parantaa. Häntä kuullaan MET:in HD-Live esityksissä tänä keväänä vielä kaksi kertaa: La Bohémen Minínä ja nimiroolissa Verdin Luisa Millerissä.
Vittolrio Grigolon, jolle tämä oli ensiesiintyminen Cavaradossina, heittäytyminen oli huippulokkaa. Usein koko ooppera ikään kuin pysähtyy, kun tenori alkaa laulaa E lucevan le stelleä, mutta Grigolo lauloi sen niin sydäntäsärkevän riipaisevasti, että e oli kiinteä osa kuolemaan tuomitun viimeisiä tuskaisia hetkiä.