Nibelungin sormuksen neljäs ooppera, Jumalten tuho eli Götterdämmerung, saattaa pitkän tarinan päätökseen.
Sankari Siegfried (Dmitry Voropaer, Valkyyrian Siegmund) haluaa lähteä maailmalle pistämään asiat kuntoon. Hänen vaimonsa Brünnhilde (Larisa Gogolevskaja) on valkyyriana tehnyt Siegfriedistä haavoittumattoman. Vain selkä on paikka, josta hänet voi haavoittaa.
Yhä edelleen varsin mitääntietämätön ja naiivi sankarimme törmää Alberichin poikaan Hageniin (Pavel Shmulevich, Valkyyrian Fafner) ja tämän puolisisaruksiin Gutruneen (Jevgenia Muravieva) ja Guntheriin (Jevgeni Nikitin, Wotan Reininkullassa ja Siegfriedissä). Kolmikko juottaa Diegfriedille rohtoa, joka saa hänen unohtamaan, että on naimisissa Brünnhilden kanssa. Niinpä Siegfriediä ryhtytään naittamaan Gutrudelle. Gunther ja Siegfried tekevät verivelivalan. Siegfried lupaa Brünnhilden Guntherille. (Oopperoissa taikajuomat ovat patenttiratkaisu, kun pitää saada aikaiseksi mahdoton käänne.)
Hagen on pahuuden ruumiillistuma, jonka mielen isä Alberich on saanut pohjiaan myöten myrkytettyä. Pavel Shmulevich onkin vahva pahuuden ja katkeruuden ruumiillistuma, joka ei tunne mitään myötätuntoa ja on valmis keinoja kaihtamatta tavoittelemaan sormusta. Hän murhaa Siegfriedin iskemällä keihään tämän selkään sen jälkeen, kun petoksen uhriksi joutunut Brünnhilde paljastaa, että taika ei suojaa selkää.
Jumalten tuho on tarina moninkertaisesta petoksesta. Se lähtee samasta alkujuuresta. Taustalla on Alberichin katkeruus siitä, että Wotan ryösti hänen kulta-aarteensa ja sormuksen, jonka hän sen vuoksi kirosi. Alberich on kunnon roiston tavoin jo itse ehtinyt unohtaa, että hän ryösti kullan Reinin tyttäriltä. Myös Hagen pitää itseään oikeana sormuksen haltijana.
Jumaltentuho on tarina moninkertaisesta petoksesta.
Siegfriedin siis pitäisi olla maailman pelastava sankari, mutta ymmärtämättömyydellään hän saa aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Dmitri Voropaer on erinomainen tenori, mutta hänen murheekseen Siegfried-oopperan nimiosan laulanut Mikhail Vekua oli niin ylittämätön, että Voropaer jää valjuksi sankaritenoriksi hänen rinnallaan.
Kun Ring esitetään neljänä peräkkäisenä iltana, pääsee tutustumaan Mariinskin solisteihin poikkeuksellisen hyvin. Vertailusta tulee väkisinkin epäreilu. Ehkä sitä kannattaisi jopa välttää ja keskittyä kuuntelemaan ehdottomia huippusuorituksia.
Neljänä iltana tarjoutui mahdollisuus kuunella esimerkiksi kolmea eri Brünnhildeä ja suuri houkutus olisi asettaa solistit paremmuusjärjestykseen. Valkyyrian Olga Sergejevan olemuksensa oli uljain.
Vaikka Jumaltentuhon Brünnhilde Larisa Gogolevskaja ei olemukseltaan ollutkaan valkyyrian kaltainen, hänen äänensä tuntui koko esityksen ajan kasvavan. Myös sointi kaunistui, ja oopperan loppuvaiheissa, jossa Brünnhilde nousee suureksi sankarittareksi, hänen laulunsa oli upeaa kuultavaa.
Brünnhilde kasvaa ihmiskunna pelastajaksi sen vuoksi, että hän lopulta ymmärää, että Hagen on petturi, joka on johtanut Siegfriedin harhaan. Brünnhilde pystyy antamaan Siegfriedille anteeksi petollisuuden, jonka kohteeksi hän itse on joutunut. Hän myös ymmärtää, että kirottu sormus on vietävä takaisin Reinin tyttärille ja upotettava syvyyksiin, ettei se enää voi aiheuttaa kaikkea sitä pahaa, jota se on jo ehtinyt aiheuttaa.
Hagen yrittää vielä saada sormuksen kaapatuksi Reinin tyttäriltä, mutta hukkuu viran aaltoihin.
Brünnhilden uhrautuava rakkaus voittaa sormuksen kirouksen. Jumalat tuhoutuvat, mutta sormuksen palattua Reinin pohjalle alkaa ihmiskunnan aamunkoitto, ilman kirousta, ilman jumalia, ilman katkeruutta, ahneutta ja vallanhimoa. Ne ovat petoksen hedelmiä, jotka Brünnhilden rakkaus on voittanut.
Jumaltentuho on musiikillisesti äärimmäisen vaikuttavaa. Michael Güttlerin johtama Mariinskin orkesteri soitti vavahduttavasti. Güttler osasi paisuttaa musiikkia äärimmäiseen forte fortissimoon silloin, kun ei ole lauluosuuksia, mutta hiljentää orkesterin soinnin niin, että laulajien ääni pääsee hyvin kuuluviin.
Neljä iltaa oopperaa on osoitus siitä, että Mariinskilla on poikkeuksellinen laaja ja vahva solistikaarti. Tällainen maratonesitys tuskin monessa oopperatalossa edes onnistuisi, sillä useat roolit ovat niin raskaita, että roolien laulaminen peräkkäisinä iltoina on fyysinen mahdottomuus. Tarvitaan paljon hyviä solisteja.
Ehkäpä Mariinski halusi näyttää, millaiset voimavarat sillä on. Vaikutti siltä, että suurin osa yleisöstä oli pietarilaisia oopperan rakastajia. Oppperaturistien joukko oli sangen vähäinen. Niille, jotka eivät tulleet, voi perustellusti sanoa: olisi kannattanut tulla, sillä tällaista Ring-kokonaisuutta pääsee vain harvoin todistamaan.