Georges Bizetin Carmen on todennäköisesti maailman esitetyin ooppera. Sen musiikki on tuttuakin tutumpaa. Carmen on ooppera, jota haluavat katsoa myös muut kuin vannoutuneen oopperan ystävät.
Ehkä juuri tämän vuoksi Carmenista on usein tarjolla surkeita esityksiä. Ehkä ajatellaan, että musiikki on niin mukaansatempaavaa, ettei tarvitse tehdä oopperaa ihan kunnolla.
On toinenkin syys: häveliäisyys. Carmen on nimittäin poikkeuksellisen suorasukainen ooppera, jossa kyse ei ole lemmestä vaan lihallisesta rakkaudesta ja intohimosta.
Jyväskylässä onnistutaan, sillä tämä Carmenin eroottinen, seksuaalinen todellisuus uskalletaan näyttää sievistelemättä ja ilman väärää yritystä muuttaa tosiasioita.
Tämä Carmen on eroottinen.
Carmen on Ville Matvejeffin toinen oopperatuotanto Jyväskylässä. Uskallan sanoa näin, vaikka tiedänkin, että mukana on ollut suuri joukko muitakin vastuunkantajia.
Ville Matfejeffin tuotannolla tarkoitan sitä, että samalla lailla kuin kaksi vuotta sitten Mozartin Don Giovannissa, Matvejeff on tuonut omia nuoria luottolaulajiaan lavalle. Myös yhteistyöstä ohjaaja Erik Söderblomin kanssa on takavuosilta monta hienoa esimerkkiä. Kun Matvejeffin hanke Youn Generation Opera kuivui kokoon varojen puutteessa, hän on kyennyt luomaan Jyväskylään hyvin saman tyyppisen konseptin, joka nojaa Jyväskylän oopperayhdistyksen 40-vuotiseen perinteeseen, mahdollisuuteen käyttää Jyväskylän teatteria esityspaikkana ja omaa orkesteriaan Jyväskylä Sinfoniaa.
Näistä aineksista syntyykin sitten aivan erinomaista jälkeä, oopperaa, joka kestää vertailun minkä tahansa suurella rahalla tehdyn produktion kanssa. Palkintokin on jo annettu: Kaikki esitykset myytiin loppuun hyvissä ajoin syksyllä. Pieni näpäytys niille, joiden mielestä ooppera on vain pienilukuisen hienostelevan eliitin harrastus!
Ville Matvejeff on vuosien ajan tehnyt yhteistyötä Kroatiassa Rijekan oopperan kanssa. Siellä hänen produktioissaan ovat laulaneet monet meidän nuoret laulajamme, kuten Marjukka Tepponen ja Waltteri Torikka. Nyt liikennettä on Rijekasta Jyväskylään. Carmenin roolissa on Ivana Srbljan. En muista koskaan nähneeni ja kuulleeni yhtä hyvää Carmenia, sillä hänen olemuksestaan luonnollisen hehkuva eroottisuus, tulisuus ja temperamentti yhdistettynä hyvin tummaan mezzoääneen on juuri sitä, millaiseksi itse Carmenin kuvittelen. Tämä Carmen on nainen, jonka houkutusta mies ei voi vastustaa, vaikka tietää, että se johtaa tuhoon ja turmioon.
Don José on brittitenori Sam Furness, joka pari vuotta sitten lauloi Turussa Matvejffin johtamassa Taikahuilussa Taminon roolin. Furness on myös osuva valinta paitsi upean äänensä vuoksi, myös esittämässä mammanpoikaa, joka ei kykene vastustamaan Carmenia.
Carmenin intohimon ja lihallisuuden vastakohtana on kiltti naapurintyttö Michaëla, jota Kaisa Ranta tulkitsee erinomaisesti. Tässä olisi Don Josélle tarjolla varma ja turvallinen elämä ja tulevaisuus, mutta mitä se on intohimon rinnalla – pelkkää arkea. Kaisa Ranta laulaa suloisen kauniisti. Hänestä huokuu järkevä viattomuus ja kunnollisuus enemmän kuin naiivius.
Tapani Plathan tekee mainion roolin luutnantti Zunigana, joka ihastuu pidättämäänsä Carmeniin, jolta ei kuitenkaan saa mitään vastakaikua. Pettynyt Zuniga tattuu pulloon. Plathan hoipertelee lavalla ja antaa komean bassonsa soida syvästi ja jäntevästi.
Sanna Iljin ja Ena Pongrac Carmenin ystävättärinä tekevät myös hienot roolit. Koaatti Ena Pongrac oli kaksi vuotta sitten Don Giovannnissa Zerlina, mutta Sanna Iljin on minulle uusi tuttavuus solistina. Nimi kannattaa painaa mieleen.
Aki Alamikkotervo jäi vastikään eläkkeelle Kansallisoopperasta. Hän on aina varma laulaja ja osaa tehdä rooleistaan nautittavia, niin nytkin rosvo Remendanona. Rosvojen päällikköä Dancairoa lauloi basso Markus Nieminen, joka kiinnitti huomiotani oikeastaan vasta nyt, vaikka hänellä on uraa takanaan jo melkoisesti. Hänen bassonsa soi jylhästi.
Sampo Haapaniemen Morales oli sopivan tyly. Kun Morales aloittaa oopperan, siinä samalla ilmaistaan, millä tyylillä tullaan menemään.
Erkki Fredriksonilla on takanaan monikymmenvuotinen taival Jyväskylän oopperakuorossa. Kuoro-osuuksien ohella hän teki hykerryttävän puheroolin lipevänä ravintoloitsija Lillas Pastiana.
Waltteri Torikka oli ilmeikäs Escamillo. Jotakin Torikan suosiosta kertoo se, että yleisö taputti jo siinä vaiheessa, kun hän astui lavalle laulamatta nuottiakaan. Ja juuri sellaisen Escamillon hän tekikin, julkisuudessa paistattelevan, itseään täynnä olevan sankarin, jonka jokaisen hetken videokuvaaja tallentaa. Torikan tapauksessa hahmoon liittyy myös aimoannos itseironiaa, mikä on harvinaista herkkua. On kuitenkin syytä muistaa, että Matvejeffin ja Torikan yhteistyö oli kestänyt vuosia, ennen kuin Tähdet tähdet -ohjelma heitti Torikan parrasvaloihin.
Erik Söderblomin ohjaus toimi niin hienosti kuin oopperaohjauksen pitää toimia. Se tuntui lähes huomaamattomalta. Mutta juuri sen ansiosta teksti ja sen syvin olemus nousivat väkevästi esille, sillä Söderblom ei yrittänyt peittää todellisuutta, jota Carmen esittää. Se on pikkurikollisten, salakuljettajien, tylsistyneitten sotilaiden ja kärsivien ihmisten todellisuutta, joka kaiken aikaa on läsnä.
Vaikka ooppera on sijoitettu vastaanottokeskukseen Suomessa nykyaikana, se ei ollut itsetarkoituksellista eikä alleviivaavaa. Tekstissä oltiin Espanjassa, eikä se haitannut. Salakuljettajat olivat ihmissalakuljettajia, joka toi riipaisevuutta ja ajankohtaisuutta, mutta tätäkään teemaa ei alleviivattu. Hyvä idea oli käyttää käännösteksteissä puhekieltä, jopa alatyyliä.
Jyväskylän oopperakuoro ja lapsikuoro Vox Aurea olivat sitä pakolaisjoukkoa, jota niin viranomaiset kuin salakuljettajat merkityksettömänä ihmisjoukkona siirtelivät. Molempien kuorojen suoritus niin näyttämöjoukkona kuin musiikillisesti ilahdutti.
Tässä esityksessä kapellimestarina oli Huba Hollóköi, joka johti viime keväänä Joensuussa Verdin Rigoletton. Musiikin johto on kuitenkin Ville Matvejeffin, jolle kuuluu kunnia siitä, että Jyväskylä Sinfonia oli erinomaisessa terässä. Soitto oli jäntevää ja vei esitystä kaiken aikaan eteenpäin. Erityisen ilahduttavasti kauniit soolot oli nostettu hienosti esiin. Ainakin meidän paikollemme musiikin balanssi oli erinomainen.
Jos nyt haluaa etsiä puutteita, heikoin lenkki oli Karmo Menden lavastus, joka teki näyttämöstä hyvin sekavan – ja ruman. Ehkä sillä haluttiin kertoa siitä todellisuudesta, josta Carmen kertoo. Valaistus oli lähes pelkästään tasavaloa. Eli lavastusta ja valaistusta ei juurikaan käytetty tuomassa lisätehoa esitykseen.
Eipä niitä tarvitakaan, niin väkevä Jyväskylän Carmen on.
Kuva: Jyväskylän oopperayhdistys/ Iida Liimatainen