W. A. Mozartin Cosi fan tutte kuuluu niihin oopperoihin, jotka tekohetkellään ovat olleet uskaliaita ja pahennusta herättäviä, mutta nykykatsojasta perin viattomia. Juonen sijasta huomio kannattaa kiinnittää musiikkiin.
Cosi fan tutten ohjaajat haluavat sijoittaa kokonaan muuhun aikaan kuin mihin libretisti Lorenzo da Ponte sen sijoitti. Tavallaan se on hyväksyttävääkin, sillä da Pontekin sijoitti teoksen omaan aikaansa. Miksei sitä siis voisi, jopa pitäisi, esittää niin, että se on pikemminkin katsojien omaan aikaan sijoittuva, kuin kertomus 1700-luvun lopulta.
Metropolitanissa teos on sijoitettu 1950-luvulle ja New Yorkin Conney Islandille. Minulla meni aika kauan tottua tähän visuaaliseen ja musiikin yhdistelmään. Tuntui kuin televisiosta esitettäisiin amerikkalaista saippuaoopperaa mykistettynä. Samaan aikaan radiossa on päällä Yle radio 1, josta lipuvat korviin mitä suloisimmat sävelet.
Tuntui kuin televisiosta tulisi saippuaoopperaa ja radiosta kaikuisi Mozatin sulosävelet.
Cosi fan tutten Metropolitanin version tekee mielenkiintoiseksi ja ajankohtaiseksi se, että sama ooppera tulee ensi-iltaan Kansallisoopperassa huhtikuun puolessa välissä. Solisteina ovat meidän eturivin nuoret laulajamme:a Marjukka Tepponen, Erica Back, Suvi Väyrynen, Valtteri Torikka, Jussi Myllys ja Nicolas Söderlund. Hieno tilaisuus mennä kuulemaan, kuinka taitavia nämä nuoret kyvyt ovat!
Metropolitanin esitys on tehty yhteistyössä Govent Gardenin kanssa, jossa tämä Phelim McDermottin ohjaus nähtiin kaudella 2014.
Metropolitanissa musiikki on aina keskiössä. Niin nytkin. Niin aariat, duetot kuin muukin yhtyelaulu, jota tarjolla on todella runsaasti, soi koko ajan kauniisti ja harmonisesti, välillä lumoavan kauniisti.
Despinan herkullisessa roolissa lauloi Broadwaylla kannuksensa hankkinut (ja Tony-palkittu) Kelli O´Hara, joka hämmentävän hyvällä laulullaan, mutta etenkin näyttelijäntaidoillaan nousi keskeiseksi hahmoksi, todelliseksi seremoniamestariksi, joka muuntui kolmeen eri rooliin aivan suvereenisti.
Broadwaytähti Kelli O’Hara oli suvereeni myös Metropolitanin lavalla.
Kokemattomia tyttöjä esittivät sopraano Amanda Majeski ja mezzo Serena Malfi ja heidän sulhasinaan tenori Ben Bliss ja bassobaritoni Adam Plachetka. Nelikko teki varmaa työtä ja heidän yhtyelaulunsa oli ihailtavaa.
Chistopher Maltman kaiken takana olevana Don Alfonsona oli myös herkullinen.
Alun perin kapellimestarina piti olla James Levine, mutta sen jälkeen, kun on paljastunut, että myös hän on menneisyydessä syyllistynyt seksuaaliseen ahdisteluun, jo eläköitynyt ja pyörätuolissa istuva Levine on pistetty syrjään. Nyt oopperan johti kokenut oopperakapellimestari David Robertson.
Huvipuistotunnelmaa lisäämässä oli joukko sirkuksen ammattilaisia: käärmenainen, tulen nielijä, kaksi miekannielijää ynnä muita – he loivat lavalle kiehtovat tunnelman, joka muistutti siitä, että toden ja kuvitelman aja on hyvin häilyvä.
Nyt on mahdollisuus harrastaa yhtä oopperan ihanimmista huveista: ei esitysten vertailua. Metropolitanin tähdet Conney Islandilla ja Kansallisoopperan suomalaissolistien parhaimmisto napolilaisessa loistohotellissa.