Tampere-talon kooltaan sangen tilava näyttämö oli tupaten täynnä, kun tarjolla oli Carl Orfin Carmina Burana. Massiivinen esitys vaatii massiivisen koneiston. Tampere Filharmoniaa oli täydennetty mm. kahdella flyygelillä ja melkoisella määrällä lyömäsoittimia. Kuoroina olivat Tampereen filharmoninen kuoro ja Tampereen oopperan kuoro sekä Pirkanpojat. Solisteina Tuuli Takala, Jaakko Kortekangas sekä Brett Sprague. Tämä noin 300 hengen koneisto totteli Santtu-Matias Rouvalin käden liikkeitä kuin unelma, tarkasti ja herkästi ja väkevästi.
Carl Orf 1895-1982) on hieman kummallinen säveltäjä. Vaikka hän oli tuottelias säveltäjä, hänen tuotannostaan ei esitetä juuri muita teoksia.
Orfia varjostaa myös elämä natsi-Saksassa. Vaikka hän on sukutaustaltaan juutalainen, hänen onnistui tavalla tai toisella häivyttää taustansa. Hän nousikin yhdeksi natsi-Saksan harvoista hyväksytyistä säveltäjistä. Carmina Burana ajoittuu natsiaikaan, sillä teos kantaesitettiin 1936, jolloin Göbbels jo kontrolloi kovalla kädellä kaikkea kulttuurielämää ja armotta esti sopimattomana pidetyn taiteen esittämisen. Vain harvat taideteokset saivat armon päästä julkisuuteen.
Kun natsit sitten hävisivät, Orf esiintyi vastarintamiehenä ja sai näin synninpäästön. Hänen musiikkipedagogisia keinojaan käytetään yhä musiikkikasvatuksessa.
Carmina Burana on klassisen musiikin genressä suuri hitti. Etenkin alku- ja loppukohtauksen I Fortuna Imperatrix Mundi -musiikki on tullut tutuksi monissa eri yhteyksissä, mm. mainoksissa. Kuullessaan moni tunnistaa sen.
Carmina Burana on maallinen kantaatti. Tekstit ovat peräisin 1200-luvulta. Ne löydettiin 1801 Baijerissa sijaitsevasta Benedictbeuernin luostarista. Kyse on noin 200 runoa käsittävästä kokoelmasta, josta Orf poimi 24 runoa teokseensa. Runot eivät muodosta juonellista kokonaisuutta. Orf rakensi niistä elämänylistyksen, jossa kevät huumaa koko maanpiirin ja saa kasvit, eläimet ja ihmiset heräämään ja tuntemaan lihallisen rakkauden kaipuuta.
Meno ei ole hillittyä viinin siemailua, vaan silkkaa juopottelua ja rellestämistä.
Sitten puikahdetaan kapakkaan, jota runoissa kuvataan hilpeästi ja nasevasti. Meno ei suinkaan ole hillittyä viinin siemailua, vaan silkkaa juopottelua ja rellestämistä.
Sitten päästäänkin jo seksiin, neito pohtii antautumista ja mies tytön vapauttamista neitsyyden kahleista.
Kaiken päättää paluu alkuun, onnettaren ylistys.
Ehkä Göbbels ei viitsinyt käännättää tekstejä. Koska natsit inhosivat kristinuskoa, heidän tarpeitaan saattoi hyvinkin palvella tällainen suorastaan kirkollisia sävyjä saava musiikillinen paatos, jonka sisältö on kuitenkin puhtaasti maallinen. Mieli ylevöityy, mutta ei muutu hartaaksi, eikä etenkään tunne syyllisyyttä.
Tamperelaiset kuorot ovat johtajiensa Jani Sivénin, Heikki Liimolan ja Jouni Rissasen johdolla tehneet huikean urakan harjoitellessaan vaativan teoksen. Valtava kuoro soi hämmästyttävän yhtenäisesti ja kurinalaisesti. Ja tarvittaessa (ja sitähän tässä teoksessa tarvitaan) Forte Fortissimot huumasivat voimallaan.
Solistikaarti oli loistava. Sopraano Tuuli Takala hurmasi jo konsertin alkuosassa esittämällä Richard Straussin neljä orkesterilaulua. Tuuli Takalan sopraano on niin kirkas ja hänen laulunsa on niin perin juurin hallitulta, että luvassa on todennäköisesti mittava kansainvälinen karriääri. Etenkin Morgen! sai unelmanomaisen herkän tulkinnan. Kun Santtu-Matias Rouvali sai myös orkesterin hyvin hienovireiseksi, kokemus oli äärimmäisen vaikuttava.
Brett Sprague on poikkeuksellisen metallisen omaava äänen tenori. Hän tuli Coloradosta saakka laulamaan pienen, mutta vaativan tenoriosan, jossa laulajan pitää eläytyä vartaassa paistumassa olevan joutsenen osaan. Hienosti raakkui. Kyse ei todellakaan ole kaunolaulusta.
Laulu oli parhainta stand up -komiikkaa.
Minut yllätti tuttu baritoni Jaakko Kortekangas, jonka olen useampaankin kertaan nähnyt oopperan palkeilla. En ole pitänyt Kortekangasta suurena näyttelijänä, mutta tässä hän pääsi yllättämään. Baritonilla on ylivoimaisesti suurin lauluosuus, ja iso osa niistä liittyy kapakassa olemiseen. Kortekangas eläytyi, herkutteli ja maiskutteli erilaisia pahistyyppejä joupottelijasta uhkapelejä pelaavaan apottiin niin riemukkaasti, että upea laulu oli parhainta stand up -komiikkaa. Kortekangas hallitsi omalla karismallaan hienosti koko teosta, vaikka antoikin tilaa myös Tuuli Takalan viattomuutta korostavalle sopraanolle, joka kyllä sitten lyhyessä, mutta tehokkaassa Dulcissimessa päättää antautua rakkaimmalleen aivan kokonaan. Huh huh!
Kuvat: Tampere-talo
Hieno yhteenveto, mieluummin siis yhteenveto kuin kritiikki, Carmina Buranasta. Olen muutaman Carmina Buranaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin nähnyt, mutta en näin vaikuttavaa missään. 300 esiintyjää talon lavalla on muuten ennätys, aikaisempi oli 250. Tuuli Takalasta olen samaa mieltä kanssasi, aivan upea ja ihme, jos ei kohta maailmalla loista.