Charles Gounodin Faust on syvällinen tutkielma pahuudesta, ihmisen raadollisuudesta ja oman edun tavoittelusta, jonka tuhovoimaa vastaan ihmisen omat voimat eivät riitä.
Faust on keskiaikainen legenda, jonka J. W. Goethe teki tunnetuksi. Legendan mukaan kuuluisa tiedemies teki vanhuudenpäivillään sopimuksen Saatanan kanssa. Saatana antoi hänelle takaisin nuoruuden ja ryhtyi Faustin palvelijaksi ja sai palkakseen tämän sielun kuoleman jälkeen.
Gounod sävelsi Faustista oopperan 1859. Se kuuluu yhä edelleen oopperan kantaohjelmistoon, vaikka ei olekaan aivan kärkisijoilla esitetyimpien oopperoiden listalla. Aikoinaan 1860-luvulla se oli eniten esitetty ooppera, kunnes Carmen 1870-luvun lopulla syrjäytti sen. Carmen on siitä saakka ollut aivan kärjessä esitetyimpien oopperoiden listalla. Melkoinen saavutus.
Faust edustaa ranskalaista grand operaa. Siinä on vaikutteita italialaisesta bel canto -oopperasta. Sen tunnusmerkkeihin kuuluu, että oopperaan tulee sisältyä myös tanssikohtauksia. Myös Gounodilla on paljon vaikutteita italialaisesta oopperasta, olihan hän Rooma-palkinnon saaneena imemässä vaikutteita Italiassa, joka ennen Wagneria oli ylivoimaisesti merkittävin oopperamaa.
Faustin valmistumisen aikaan 1859 Wagnerin vaikutus Euroopassa oli jo vahva, ja Wagnerin tyyli vaikutti myös muihin oopperasäveltäjiin. Gounodin sävelkielestä ei kuitenkaan löydy Wagner-vaikutteita. Se on hyvin sensitiivistä, tunnevoimaista, hivelevän kaunista musiikkia, jossa bel canto -vaikutteet kuuluvat.
Faust on hyvin vaikuttava ooppera.
Faust on hyvin vaikuttava ooppera. Vilppu Kiljunen on alun perin ohjannut oopperan Savonlinnaan 1999 ja on nyt tuoreistanut teoksen. Se etenee samaan aikaan vuolaana ja kiihkeänä, mutta vailla pakottamista. Kiljunen onnistuu nostamaan esille Faustin syvälliset teemat niin, että myös temaattisesti ooppera muistuttaa kontrapunktia, jossa itsenäiset aiheet kulkevat rinnakkain halki esityksen.
Keskiössä on tietysti sielunsa paholaiselle, Mefistolle, myynyt Faust, joka saa takaisin nuoruutensa, onnistuu viettelemään viattoman Margaretan ja saattaa tämän raskaaksi. Faust saa nuoruutensa niin perinpohjaisesti takaisin, että hän käyttäytyykin nuorukaisen tavoin. Onnistuttuaan valloittamaan Margaretan Faust hylkää tämän. Margareta jää yksin ja avioton raskaus tekee hänestä hylkiön yhteisön silmissä.
Mefiston avulla Faust saavuttaa menestystä elämässään. Sehän meidät yhä edelleen saa kuvittelemaan, että paha on hyvää voimakkaampi.
Savonlinnan Faustin pelkistetyssä lavastuksessa keskeinen on suuri siipi. Se muistuttaa siitä, että ihmisen elämä on kaiken aikaa suuressa suojeluksessa, tapahtuipa miten pahoja asioita tahansa. Sitä vaikea uskoa silloin, kun epäonni ja ahdistus painavat päälle.
Vilppu Kiljunen nostaa hienosti esille myös Margaretan veljen Valentinin, joka oopperan alussa laulaa uskomattoman kauniin rukouksen sisarensa puolesta, mutta päätyy sodan runtelemana kiroamaan raskaana olevan sisarensa ennen kuolemaansa.
Koko oopperan läpi kulkee paholainen, Mefisto, joka punoo juoniaan ja menestyy kaikissa pyrinnöissään. Hänet pysäyttää vain risti, jonka voiman edessä hän luhistuu.
Faust on hienolla tavalla numero-ooppera, jossa aariat ja duetot seuraavat toisiaan. Toisin kuin bel canto -oopperoissa, joissa juoni on vain löyhä sidos aarioiden välillä, Faustissa tarina on keskeinen ja se etenee aarioiden kautta. Myös kuorolla on tärkeä rooli tapahtumien eteenpäin viejänä. Tässä versiossa myös Petri Kekonin koreografiat veivät tarinaa eteenpäin.
Laulajat olivat erinomaisia. Tenori Jesus Garcia teki Faustin valovoimaisesti.
Bassobaritoni Petri Lindroos loisti Mefistona. Hänen äänensä jylisi juuri niin majesteetillisesti kuin paholaisen pitääkin jylistä. Hänen hahmonsa oli juuri niin hurmaava kuin Piru vain voi olla.
Marjukka Tepposen sopraano solisi kuin raikas vesi. Hänen eläytymiskykynsä teki Margaretasta äärimmäisen koskettavan.
Baritoni Tommi Hakala oli tullut pikakomennuksella sairastuneen Ville Rusasen tilalle Valentiniksi, mutta mistään ei huomannut, että Hakala ei ole ollut mukana harjoittelemassa. Hänen lavasäteilynsä häikäisi aina, kun hän nousi lavalle. Väkevä tulkinta siunaajasta kiroajaksi ei jättänyt kylmäksi.
Housuroolin Siebelinä tehnyt mezzosopraano Erica Back sai roolista paljon irti ja nosti Siebelin tärkeään osaan.
Kapellimestari Philippe Auguin on tuttu mies Savonlinnassa. Tämä oli jo seitsemäs ooppera, jonka hän täällä johtaa. Auguin on paitsi loistava kapellimestari, myös välitön ja helposti lähestyttävä ihminen. Eipä ihme, että hänestä on tullut taiteellisen johtajan Jorma Silvasti luottomies.
”Tämän vuoksi me oopperaa rakastamme.”
Faustin loputtua ensimmäinen ajatukseni oli: ”Tämän vuoksi me oopperaa rakastamme.”