Santtu-Matias Rouvali on sen sortin kapellimestari, jonka tulkitsemana hieman puuduttavanakin pidetty musiikki muuttuu kiinnostavaksi ja eläväksi. Se tuli todistetuksi kauden avauskonsertissa, jonka ohjelmistona oli Paciusta, Sibeliusta ja Stenhammaria. Ohjelmistovalintaan ovat vaikuttaneet enemmänkin ulkomusiikilliset tekijät kuin teosten musiikillinen liittyminen toisiinsa.
Paciuksen alkusoitto oopperasta Kaarle kuninkaan metsästys valikoitui kapellimestarin omien sanojen mukaan ohjelmistoon sen vuoksi, että tuore Göteborgin filharmonisen orkesterin ylikapellimestari on saanut jahtikutsun kuningas Kaarle Kustaalta. Kutsun innoittamana hän päätti soittaa teoksen.
Paciuksella on kiistattomat ansionsa. Hänen ansiostaan Helsingissä virisi 1800-luvun puolivälissä innostus klassiseen musiikkiin, perustettiin orkesteriyhdistys, kuorotoiminta käynnistyi. Paciuksen tunnetuin teos, Maamme-laulu syntyi muutamassa päivässä tilaustyönä ylioppilaiden kuorolle.
Rouvalin tulkitsema alkusoitto on kaunista musiikkia, hienoa melodiaa ja kekseliäitä yksityiskohtia. Se on keveydessään eurooppalaista musiikkia, jossa ei suomalainen raskassoutuisuus kuulu.
Sitä olikin sitten tarjolla Sibeliuksen musiikissa. Historiallisia kuvia I valmistui vuonna 1911. Se kuuluu niihin Sibeliuksen sävellyksiin, joita hän teki saadakseen perheelle leipää. Sibeliuksen elämäntyyli nimittäin olisi edellyttänyt ruhtinaan tuloja ja sen vuoksi perhe oli vielä tässä vaiheessa jatkuvissa rahavaikeuksissa.
Historiallisia kuvia I on muokattu vuonna 1899 sävelletyn Sanomalehdistön päivän kuvaelmamusiikista. Sibelius osallistui Päivälehden toimittajien järjestämään juhlaan säveltämällä juhlanäytäntömusiikin. Juhlan avulla kerättiin varoja Päivälehden toimittajille, koska sortotoimien seurauksena lehden julkaiseminen oli keskeytetty.
Historiallisiin kuviin on otettu kolme kuvalmaa: Väinämöisen laulu, joka nyt on saanut nimen All’overtura, Suomalaiset 30-vuotisessa sodassa, jonka nimi on Scèna ja Juhana Herttua linnassa, joka tässä on Festivo. Nykyisin teosta esitetään suhteellisen harvoin.
Sanomalehdistön päivän musiikista on jäänyt elämään sen viimeinen osa, Suomi nousee, joka nykyisin tunnetaan Finlandiana.
Sen viimeinen osa, Suomi nousee, tunnetaan nykyisin Finlandiana.
On ansiokasta ja perusteltua, että myös harvinaisempaa Sibeliuksen musiikkia esitetään. Rouvalin ilkikurisuuden tuntien tosin olisi odottanut, että hän valitsee Historiallisia kuvia II:den, sillä sen ensimmäisen osan nimi on Metsästys.
Konsertti päättyi Wilhelm Stenhammarin laajaan 2. sinfoniaan. Se ottamista ohjelmistoon Rouvali perusteli sillä, että Stenhammar oli vuosina 1907-22 Göteborgin orkesterin ylikapellimestarina, samassa virassa, jonka Rouvali itse tänä syksynä otti vastaan.
Tämäkin on harvoin esitetty teos, vaikka Hannu Lintu onkin sitä ainakin pariin otteeseen lähihistoriassa esittänyt.
Wilhelm Stenhammar ystävystyi Sibeliuksen kanssa, jonka teoksia hän ihaili ja esitti tuoreeltaan Göteborgissa. Esimerkiksi 4. sinfonia sai siellä hurmioituneen vastaanoton säveltäjän itsensä johtamana.
Stenhammar oli hyvin itsekriittinen säveltäjä. Kuultuaan Sibeliuksen 2. sinfonian hän hävitti oman 1. sinfoniansa, koska piti sitä niin pinnallisena.
Ei 2. sinfoniakaan syvällisyydellä vaikuta. Se on taitavan säveltäjän verrattoman kaunista musiikkia, mutta omaleimaisuudesta sitä ei voi syyttää. Pikemminkin se on teos, josta kaikuvat Stenhammarin saamat vaikutteet toisilta säveltäjiltä.
Sinfonian 1. osa Allegro energico soi hyvin samanlaisena kuin Sibeliuksen Satu. Sadun ihania teemoja on lainattu hieman muunnellen ja osa rytmisistä ratkaisuista on suoraan Sadusta. Sitten kuullaan vaikutteita mm. Brahmsilta ja Bartókilta, kunnes Finale soi majesteetillisesti kuin Beethoven.
Ehkäpä juuri tämä musiikillisten esikuvien liiankin selvä kuuluminen ja omaperäisyyden puute ovat johtaneet siihen, että Stenhammar ei ole noussut samanlaiseen maineeseen kuin hänen ihailemansa Sibelius.