Ei ole sattumaa, että Turun Musiikkijuhlat onnistuu vuosittain tuomaan Suomen jonkun huippulaulajan. Tänä vuonna tuo laulaja oli muutamassa vuodessa maailman kaikkien aikojen parhaimpien sopraanojen joukkoon kohotettu bulgarialainen Sonya Yoncheva. Häntä verrataan yleisesti Maria Callakseen, sillä heidän laulussaan on paljon samankaltaisuutta.
Häntä verrataan yleisesti Maria Callakseen, sillä heidän laulussaan on paljon samankaltaisuutta.
Liisa Ketomäellä on erinomaisia agenttikontakteja.
Turun Muskiikkijuhlien toiminnanjohtaja Liisa Ketomäellä on työtaustaa mm. Ranskasta ja erinomaisia agenttikontakteja. Tutun agentin antama vinkki nousevasta tähdestä sai tekemään kiinnityksen Turkuun hetkeä ennen, kun Yonchevan todellinen läpimurto New Yorkin Metropolitanin La Bohémen Miminä nosti taiteilijan palkkiotason tasolle, johon ei olisi enää varaa.
Niinpä yleisö sai nauttia sellaista laulamisen juhlaa, että vastaavaa pääsee kokemaan vain muutaman kerran elämässä.
Pidin Karita Mattilan ja Turun musiikkijuhlien taiteellisen johtajan Ville Matvejeffin viime kevään konserttia Tampere-talossa yhtenä sykähdyttävimmistä koskaan kuulemistani. Ja nyt sitten tämä Sonya Yonchevan ja Antoine Pallocin konsertti! Näihin kerran elämässä -kokemuksiin täytyy vielä liittää muutaman vuoden takainen René Papen ja Daniel Barenboimin konsertti Berliinin Staatsoperassa. Ja Martti Talvelan ja René Gothónin Schubertin Winterraise joskus aikoinaan Juvan kirkossa ja ja ja…
Ei näitä tarvitse laittaa paremmuusjärjestykseen. Ne saavat tuntemaan itsensä etuoikeutetuksi.
Myönnän, että oma kiinnostukseni Sonya Yonchevaan syttyi vasta tänä keväänä, kun hän lauloi Violettan roolin Metropolitanin La Traviatassa, jonka näimme Finnkinossa. Silloin ymmärsin, että kyseessä on Suuri laulaja, niin kaunista, sujuvaa ja vaivatonta Yonchevan laulu oli. Hämmästelin sitä, että hänen kohdallaan ei oikeastaan voi puhua rekistereistä. Hän on suvereeni niin matalalla kuin korkealla ja kaikki näyttää syntyvän helposti ja vaivattomasti.
Sonya Yonchevan Turun konsertti ei ollut osa konserttikiertuetta. Hän kiiruhti Turkuun oopperakiireittensä lomassa. Sen vuoksi ohjelmisto käsitti hänen repertoaariaan oopperaaarioista.
Tästä huolimatta ohjelma ei ollut sillisalaatti. Se koostui pääosin Jules Massenetin ja Giacomo Puccinin musiikista.
Koonsertin alkuosassa oli Massenetia ja yksi aaria Georges Bizetin Carmenista, jossa Yoncheva on laulanut Micaelaa.
Vaikka Massenet on erittäin hienoa musiikkia, Puccinin kyky säveltää hiveelevän kauniisti on jotakin ylimaallista. Kun se saa tulkikseen Yonchevan kaltaisen laulajan, tarjolla on jotakin tajunnan räjäyttävää.
Viimeistään Madama Butterflyn riipaisevassa Un bel di, vederemo -aariassa silmäkulma alkoi kostua.
Sitä paitsi Yonchevalla on myös kykyä tulkita ja välittää tunteita. Tapa, jolla hän pienieleisesti vahvisti laulun viestiä, oli hyvin herkkä. Hänen kommunikointinsa painisti Antoine Pallocin kanssa oli niin luontevaa, että uskoisin heidän pystyvän halutessaan liittämään esiintymisiin myös komiikkaa ja huumoria.
Kun Toscan Vissi d’arten viimeiset soinnut katosivat, yleisö suorastaan riehaantui, nousi seisten osoittamaan suosiotaan ja brava-huudot kaikuivat.
Yleisö palkittiin peräti kolmella ylimääräisellä, jossa Yonchevan irrottelu vain parani. Mikäs on esiintyessä, kun yleisön antama palaute on ylitsepursuavaa.
Vaikka hän olisi laulanut Ukko Noaa, senkin hän olisi tehnyt tavalla, joka olisi saanut kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä.
Olemme päässeet kuulemaan ja kokemaan taiteilijaa, josta on lyhyessä ajassa tullut yksi maailman ylistetyimmistä laulajista. Vaikka hän olisi laulanut Ukko Noaa, senkin hän olisi tehnyt tavalla, joka olisi saanut kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä.
Kuva: Seilo Ristimäki