Nopeat junat ovat muuttaneet kulkuyhteydet Euroopassa. Kun joskus 1990-luvun alussa haastattelin Pariisissa maailman rautatiejärjestön pääsihteeriä (hänestä käytettiin yleisesti vain nimitystä mr. Railway ja hänen toimistostaan näkyi Eiffel-torni) hän totesi, että II maailmansodan jälkeen, kun Eurooppaa jälleenrakennettiin, olisi ollut teknisesti mahdollista rakentaa supernopeat junaradat. Sodan jälkeen ei vaan vielä ymmärretty, että ihmisillä on muutaman vuosikymmenen kuluttua koko ajan mahdoton kiire.
Sen vuoksi Euroopan ilmatila on täynnä lentokoneita. Nyt nopeat junayhteydet ovat jo niin kattavia, että lentämisen nopeudelle on olemassa vaihtoehto, nopea juna, joka on monessa suhteessa lentokonetta miellyttävämpi tapa matkustaa.
Niinpä siis Berliinistä Saksan toiselle laidalle Karlsruheen kuudessa tunnissa, Karlsruhesta Pariisiin kahdessa ja puolessa tunnissa ja Pariisista Pyreneiden kupeeseen Toulouseen reilussa neljässä tunnissa.
Eihän tämä nyt tietenkään ole interrailin tarkoitus, mutta me ryhdymme hitaaseen matkustamiseen tällä kertaa vasta Espanjan puolella. Ja onhan mielenkiintoista kokeilla, miten siirtyminen halki Euroopan junalla sujuu. Tämän kokemuksen perusteella: erittäin hyvin sujuu.
Karlsruhesta en sano mitään, sillä saavuimme kaupunkiin iltahämärissä ja lähdimme aamuhämärissä.
Pariisi on aina Pariisi. On jotenkin sykähdyttävää astua junasta, kävellä aseman läpi ja tunnistaa se aivan erityinen ilmpapiiri, joka Pariisissa vallitsee.
Olimme varanneet vaatimattoman hotellin aivan tuloaseman vierestä. Pariisin itäinen ja pohjoinen rautatieasema ovat aivan vierekkäin. Meidän seuraavan aamun juna puolestaan lähti Montparnasselta, joka on melko kaukana, toki kätevän metromatkan päässä. Mutta metromatka siirtymisineenkin ottaa ainakin 40 minuuttia.
On hyvä muistaa, että etenkin suurissa kaupungeissa on tyypillisesti useampikin rautatieasema. Majapaikka kannattaa varata läheltä lähtöasemaa. Se antaa aamulla aikaa. Tosin meidän hotellien huoneet niin Karlsruhessa kuin Pariisissa olivat niin kylmät, että herättyä ei kauan aikailtu, kun vaatteet olivat päällä ja laukut lähtövalmiina.
Pariisissa meitä onnisti.
Pariisissa meitä onnisti. Päivä, jonka vietimme Pariisissa valikoitui sen perusteella, miten kuljemme Berliinistä kohti Espanjaa. Kun ryhdyimme katsomaan, olisiko Pariisin oopperassa jotakin mielenkiintoista, huomasimme, että tarjolla olisi Dvorakin Rusalka, jonka tähtinä loistavat kapellimestari Susanna Mälkki ja sopraanot Camilla Nylund ja Karita Mattila. Onnistuimme saamaan liput ja pääsimme siis nauttimaan ja todistamaan sitä, että pariisilaisyleisö oli näkemästään ja kuulemastaan suorastaan hullaantunut. Mutta siitä enemmän toisessa blogissa.
Kirjoittelen tätä matkalla Toulouseen. Sangen täysi juna tyhjeni lähes kokonaan Bordeauxissa, jonne matka-aika on vain reilut kaksi tuntia. Toiset reilut kaksi tuntia kului sitten loppumatkaan, sillä enää Bordeauxin jälkeen TGV ei ajanut huippunopeutta. Liekö nopea rata vasta rakenteilla.
TGV-junien eka luokka on hyvin miellyttävä matkustusympäristö. Tänään miellyttävyyttä lisäsi myös lämpö, sillä räntäisessä Pariisissa, myös Montparnassen asemalla oli tulla vilu, kun emme varautuneet pakkaseen vaan lähdimme sitä pakoon.