//Google Analytics seurantascripti
Skip to content
  • Etusivu
  • Blogi
Heikin Herkut

Heikin Herkut

Raavaan mielen ruokaa

Ooppera

Valkoisen ja punaisen takana on ihminen
Published 22/02/2018

Valkoisen ja punaisen takana on ihminen

Olli Kortekankaan Veljeni vartija on yksi parhaista koskaan Suomessa tehdyistä oopperoista. Kortekankaan musiikki on klassisella tavalla konstailematonta, musiikkia, joka kestää aikaa ja kuuntelemista. Tuomas Parkkinen tunkeutuu valkoisen ja punaisen läpi ja kertoo, mitä ihmisenä oleminen on. Vaikka ooppera kertoo Tampereen 1918 sisällissodan taisteluista ja on tärkeä osa tamperelaista paikallishistoriaa,...

Lemmenjuoma uskaltaa hymyillä elämälle
Published 14/02/2018

Lemmenjuoma uskaltaa hymyillä elämälle

Gaetano Donizettin Lemmenjuoma kuuluu oopperatalojen vakio-ohjelmistoon eli on oopperanystävälle tuttu ooppera. Se luokitellaan koomiseksi oopperaksi, mutta se ei ole farssi. Sen huumori kumpuaa yleisinhimillisestä hyväntahtoisuudesta ja kyvystä suhtautua itseensä ja asioihin ylipäätään myönteisesti. Tässä ei olla mielensäpahoittajia. Finnkinossa esitettävä Metropolitanin versio on uusintaensi-ilta, joka edellisen kerran oli ohjelmistossa 2012....

Seksuaalisen ahdistelun syvin olemus
Published 31/01/2018

Seksuaalisen ahdistelun syvin olemus

Giacomo Puccinin Tosca kuuluu maailman esitetyimpiin – ja rakastetuimpiin – oopperoihin. Sen musiikki on lumoavaa, vaikka tarina itsessään on järkyttävä. Tätähän se ooppera on: ihanaa musiikkia ja suurta, ylimaallista tuskaa. Tosca on siinäkin suhteessa ajankohtainen, että se on tarina vallasta, epäoikeudenmukaisuudesta ja äärimmilleen viedystä seksuaalisesta ahdistelusta. Se on #metoo...

Jyväskylän Carmen on järisyttävän tosi
Published 05/01/2018

Jyväskylän Carmen on järisyttävän tosi

Georges Bizetin Carmen on todennäköisesti maailman esitetyin ooppera. Sen musiikki on tuttuakin tutumpaa. Carmen on ooppera, jota haluavat katsoa myös muut kuin vannoutuneen oopperan ystävät. Ehkä juuri tämän vuoksi Carmenista on usein tarjolla surkeita esityksiä. Ehkä ajatellaan, että musiikki on niin mukaansatempaavaa, ettei tarvitse tehdä oopperaa ihan kunnolla. On...

Kalevalanmaa kärsi epätarkasta laulusta ja tanssista
Published 28/11/2017

Kalevalanmaa kärsi epätarkasta laulusta ja tanssista

Kenneth Graven Kalevalanmaa on ollut kansallisbaletin tämän syksyn juttu. Se on iso panostus, johon osallistuu valtaisa joukko tanssijoita. Se on Graven kymmenvuotispesin päätös ja liittyy 100 vuottaan juhlivan Suomen erilaisten tilaisuuksien ketjuun. Kalevalanmaata on hehkutettu ja sen nähneet ovat sitä vuolaasti kiitelleet. Iso työ sen suunnittelussa ja tekemisessä on...

Tuhon enkeli naulaa katsojan penkkiin
Published 22/11/2017

Tuhon enkeli naulaa katsojan penkkiin

Englantilainen Thomas Adès (s. 1971) on yksi tämän hetken kuumimpia säveltäjänimiä maailmassa. Hänen oopperansa Tuhon enkeli (The Exterminating Angel) on niittänyt mainetta niin Salzburgissa, Kööpenhaminassa, Lontoossa kuin New Yorkissa. Tuhon enkeli on poikkeuksellisen kiehtovaa nykyoopperaa niin musiikkinsa kuin tarinansa osalta. Huh, mikä kokemus! Thomas Adèsin orkesteriteokset ovat maailman johtavien...

Kokkola paljasti oopperasalaliiton Helsingissä
Published 14/11/2017

Kokkola paljasti oopperasalaliiton Helsingissä

Kokkolassa on tehty intohimoisesti oopperaa joka kesä pitkin 2000-lukua. Kumua hienoista esityksistä on kaikunut. Ehkäpä Kokkolan Oopperakesän voimahahmot, Anu Komsi ja Sakari Oramo, ovat panneet merkille, että Kokkolan etäisyys pääkaupunkiseudusta on niin pitkä, että Kokkolan on parempi saapua Helsinkiin, kun Helsinki ei kuitenkaan tule Kokkolaan. Nyt olisi sitä paitsi...

Naisen rakkaus pelastaa ihmiskunnan
Published 23/10/2017

Naisen rakkaus pelastaa ihmiskunnan

Nibelungin sormuksen neljäs ooppera, Jumalten tuho eli Götterdämmerung, saattaa pitkän tarinan päätökseen. Sankari Siegfried (Dmitry Voropaer, Valkyyrian Siegmund) haluaa lähteä maailmalle pistämään asiat kuntoon. Hänen vaimonsa Brünnhilde (Larisa Gogolevskaja) on valkyyriana tehnyt Siegfriedistä haavoittumattoman. Vain selkä on paikka, josta hänet voi haavoittaa. Yhä edelleen varsin mitääntietämätön ja naiivi sankarimme...

Sankaritenori saapuu paikalle
Published 22/10/2017

Sankaritenori saapuu paikalle

Jos Valkyyrian jälkeen oli vielä hieman epäileväinen olo siitä, onko Mariinskin Ring aivan parasta ykkösluokkaa, Siegfried karisti nämä epäilykset. Mariinskilla on tarjota nimiroolin laulajaksi aito Heldentenor eli sankaritenori, jollaista tämän äärimmäisen vaativan roolin menestyksekäs esittäminen vaatii. Mikhail Vekua on loistelias Siegfried, jonka kirkas, teräksinen tenori soi uljaasti, mutta myös...

Tytär nousee isäänsä vastaan
Published 21/10/2017

Tytär nousee isäänsä vastaan

Valkyyria lienee yksi tunnetuimmista oopperoista, sillä Valkyyrioiden ratsastus kolmannen näytöksen alussa on musiikkina niin mukaansa tempaava, että se jää helposti korvamadoksi. Valkyyriaa ei kannata tarkastella juonen näkökulmasta. Siinä on paljon sellaista epäjohdonmukaisuutta, joka kirjoitettuna pikemminkin karkottaa kuin houkuttelee tutustumaan teokseen. Rakkaudesta, rahasta ja vallasta on kyse. Nyt käsitellään aika...

Artikkelien selaus

Vanhemmat artikkelit
Uudemmat artikkelit

Etsi

Etsi:

Viimeisimmät julkaisut

  • Kun maailma on paha, se myös kuulostaa kauhealta 03/04/2025
  • Tampereen Viimeisissä kiusauksia ei ole jälkeäkään karvahattuoopperasta 09/03/2025
  • Suurten tunteiden Don Carlos 10/02/2025
  • Jumalten tuho kruunaa Ring-tetralogian 27/05/2024
  • Pelkistys tekee Simon Boccanegrasta nautinnon 06/04/2024

Viimeisimmät kommentit

    Arkisto

    • huhtikuu 2025 (1)
    • maaliskuu 2025 (1)
    • helmikuu 2025 (1)
    • toukokuu 2024 (1)
    • huhtikuu 2024 (1)
    • maaliskuu 2024 (1)
    • helmikuu 2024 (1)
    • huhtikuu 2023 (1)
    • helmikuu 2023 (2)
    • marraskuu 2022 (1)
    • syyskuu 2022 (1)
    • huhtikuu 2022 (1)
    • marraskuu 2021 (1)
    • lokakuu 2021 (1)
    • helmikuu 2020 (1)
    • tammikuu 2020 (2)
    • syyskuu 2019 (1)
    • elokuu 2019 (2)
    • heinäkuu 2019 (3)
    • kesäkuu 2019 (1)
    • toukokuu 2019 (2)
    • huhtikuu 2019 (4)
    • maaliskuu 2019 (3)
    • helmikuu 2019 (8)
    • tammikuu 2019 (5)
    • marraskuu 2018 (5)
    • syyskuu 2018 (1)
    • elokuu 2018 (1)
    • heinäkuu 2018 (4)
    • kesäkuu 2018 (1)
    • toukokuu 2018 (2)
    • huhtikuu 2018 (5)
    • helmikuu 2018 (4)
    • tammikuu 2018 (2)
    • marraskuu 2017 (4)
    • lokakuu 2017 (6)
    • syyskuu 2017 (2)
    • elokuu 2017 (3)
    • heinäkuu 2017 (4)
    • kesäkuu 2017 (2)
    • toukokuu 2017 (4)
    • huhtikuu 2017 (3)
    • maaliskuu 2017 (6)
    • helmikuu 2017 (3)
    • tammikuu 2017 (2)
    • joulukuu 2016 (1)
    • marraskuu 2016 (3)
    • lokakuu 2016 (1)
    • syyskuu 2016 (2)
    • elokuu 2016 (1)
    • heinäkuu 2016 (5)
    • kesäkuu 2016 (4)
    • toukokuu 2016 (3)

    Kategoriat

    • Finnkino (17)
    • interrail (3)
    • Juoma (4)
    • Kulttuuri (51)
    • kuvataide (2)
    • Luokittelematon (37)
    • Metropolitan (18)
    • Ooppera (76)
    • ravintola (3)
    • Ruoka (7)
    • Tampere (11)
    • Teatteri (2)
    • Viini (1)
    • Facebook
    • Etusivu
    • Blogi
    Copyright © 2025 KH Communications. All rights reserved.