Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth osoittaa, että Dmitri Shostakovits olisi toisessa ajassa ja paikassa voinut olla poikkeuksellisen merkittävä oopperasäveltäjä. Toki hän on sitä jo kahdella oopperallaan.
Hänen Gogolin tekstiin tekemänsä Nenä on ilkikurinen niin libreton kuin musiikin osalta. Lady Macbeth on julma satiiri, jonka tragedia avautuu aivan uudella, hirtehisellä tavalla, kun muistaa lavatapahtumien yhteydessä kuunnella, mitä orkesteri soittaa. Käy nimittäin niin, että mitä hirvittävämmiksi tapahtuvat lavalla muuttuvat, sitä hilpeämmäksi muuttuu orkesterin soitto. Ristiriita kuvastaa sitä, miten epätodellisena Shostakovits koki neuvostojärjestelmän.
Tunnettu tosiasia on, että oopperan ystävä Stalin näki Lady Macbethin. Hänen kirjoittamanaan pidetään Pravdassa ilmestynyttä arvostelua, joka teilasi oopperan täysin. Tämän seurauksena Shostakovits ei enää uskaltanut säveltää uusia oopperoita – että saisi pitää päänsä ja jatkaa säveltämistään. Shostakovits on siis itse yksi niistä uhreista, joita hän oopperassa kuvaa.
Nyt Kansallisoopperassa nähtävä Lady Macbeth on Oslon oopperan ja Deutsche Oper Berliinin yhteistuotanto. Kun mukana on berliiniläinen oopperatalo, se antaa odottaa poikkeavaa ja väkevää tulkintaa. Berliinissä elää vahvana ns. ohjaajan teatteri eli ohjaukseen kiinnitetään erityisen paljon huomiota. Vältetään puhkikuluneita perinteisiä tulkintoja ja halutaan säväyttää yleisöä. Voisi melkein sanoa, että tarkoituksena on kiusata sitä konservatiivista oopperayleisöä, joka ei halua kohdata uutta, vaan haluaa tyytyä ajatuksia herättämättömään, turvalliseen ja yllätyksettömään oopperakokemukseen.
Oslon oopperassa erinomaisia ohjauksia tehnyt Ole Anders Tandberg on tehnyt Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbethista monitasoisen tulkinnan. Jo se, että hän on sijoittanut tapahtuvat pohjoisnorjalaiseen kalastajakylään, on kannanotto. Tandberg haluaa muistuttaa, että tapahtumia ei voi turvallisesti sijoittaa jonnekin menneisyyden Neuvostoliittoon, jossa elämä oli muuttunut henkiinjäämistaisteluksi, jossa jokainen oman etunsa vuoksi oli valmis pettämään toisen. Ilmiantajat kilpailivat siitä, kuka ehtii ensimmäisenä paljastaa naapurinsa, ja poliisit ovat rosvojakin vaarallisempia.
Tuomalla oopperan kalastajakylään Tandberg muistuttaa, että tämä voi tapahtua missä ja milloin tahansa. Kukaan ei ole suojassa ihmisen pahuudelta, petollisuudelta ja kavaluudeltaan. Vaikka korruptio ja viranomaisten väärinkäytökset ovat kestämättömiä, nekään eivät lopulta ole mitään sen rinnalla, mihin ihmisen oma pahuus meidät lopulta ajaa. Vaikka järjestelmä on mätä, sitä ei voi syyttää kaikesta siitä pahuudesta, joka tekee elämisestä sietämätöntä. Sietämättömyys kumpuaa ihmisen omista peloista ja kuvitelmista, ja niikstä seuraavista epätoivoisista ratkaisuista.
Tandbergin ohjauksessa satiiri ja tragedia kulkevat käsi kädessä. Mielenkiintoisella tavalla satiiri suorastaan pehmentää muuten järkyttävää ankeutta. Lady Macbeth ei ole se Shakespearen vallanhimon ja vallan turruttama julma hallitsijapuoliso, joka melkein leikinpäiten murhaa ihmisiä. Shostakovitsin Lady Macbeth, Katerina, on oman tyydyttämättömän seksuaalisuutensa kanssa kamppaileva kauppiaan vaimo, joka miehensä hylkäämänä etsii toista ihmistä, mutta ei osa tehdä sitä muuten kuin tyydyttääkseen omaa seksuaalisuuttaan ja kasvattaa näin omaa ahdistustaan.
Kun Kauppias Zimonan isä Boris saa selville poikansa vaimon uskottomuuden, Katerina ei keksi muuta keinoa kuin tappamisen. Tandberg käyttää kuolleen Boriksen ilmestymisessä kauhuromanttisia kuvia, jossa Boris seisoo kellarin ovella turskat käsissään räikeän valon valaistessa hahmoa alhaaltapäin. Kauhuromantiikan läsnäolo on tarkoituksellisen koominen.
Kolmannessa näytöksessä parodia kasvaa uskomattomiin mittoihin, kun poliisit silittävät housujaan ja suunnittelevat lähtöä hääpaikalle – ei sen vuoksi, että turvaisivat järjestystä vaan sen vuoksi, että se antaa tilaisuuden lahjusten kiskomiseen ja lopulta myös morsiamen joukkoraiskaukseen.
Shostakovitsin maailmassa kukaan ei ole kyennyt säilyttämään moraalista ryhtiä. Häissä pappi temmeltää umpijuovuksissa ja häävieraat ovat muovikanistereista viinaa kittaavia piruparkoja.
Pohjoinen kalastajakylä on väkevä allegoria siitä, että ollaan elämän viimeisellä rannalla hetkeä ennen kuin suistutaan synkkään, jääkylmään mereen.
Viimeisessä kohtauksessa ollaan Danten Helvetissä. Näyttämökuva on kuin Dorén piirros, jossa puolialastomat ihmiset vaeltavat autiolla kalliolla. Katerina joutuu näkemään, kuinka hänen rakastettunsa Sergei muuttuu petturiksi ja etsii itselleen uuden seksikumppanin. On saavuttu ihmisyyden viimeiselle rannalle, jossa sukkahousut riittävät käynnistämään tapahtumat, jossa sekä Katerina että Sergein uusi ihastus Sonjetka menettävät henkensä.
Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth on loistavaa oopperaa. Ole Anders Tandberg on saanut tarinan kantamaan. Kapellimestari Oleg Caetani löytää Shostakovitsin musiikista uskomattomia sävyjä, jotka antavat poikkeuksellisen paljon merkityksiä. Keskeiset solistit ovat venäläisiä. Katerinan osan esittäjä Svetlana Sozdateleva laulaa ja myös näyttelee riipaisevasti. Alexey Kosarevin on uskottava petollisena Sergeinä ja Alexander Teliga Boriksena tulee suoraan kauhuromantiikan kuvastosta samoin kuin Zinovin roolissa oleva Mika Pohjonen.
Mutkin solistit tekevät erinomaista työtä. Koit Soasepp pappoina, Heikki Aalto poliisikomissaarina ja Esa Ruuttunen vanhana vankina, jonka synkkä monologi alleviivaa loppua, viimeisellä rannalla olemista, epätoivoa.