Ei uskoisi, että Uusi-Seelanti on niin nuori viinimaa. Viininviljely aloitettiin tosimielellä vasta nelisenkymmentä vuotta sitten, mutta kasvu on ollut päätähuimaavan nopeaa. Eräänlainen viiniraamattu, Hugh Johnsonin Suuri Viinikirja vuodelta 1988 kertoo Uudesta-Seelannista näin: ”Merkittävin muutos tulevaisuuden kannalta on ehkä viininviljelyn leviäminen Eteläsaarelle. Tiennäyttäjänä on ollut jugoslavialaisin voimin perustettu Montana Wines....
Artikkelit kuukaudelta KK V
Metropolitanin Ruusuritari naurattaa, puistattaa ja koskettaa
Richard Straussin Ruusuritari kuuluu suosituimpien oopperoiden joukkoon. Ohjaaja Robert Carsen on kasvattanut oopperan Lontoon Govent Gardenin ja New Yorkin Metropolitanin version sisällön merkittävyyttä uusimalla esitystraditiota ja siirtämällä sen tapahtumaan 1900-luvun alkupuolen sotaa odottavaan Wieniin. Richard Straussin tuotannossa Ruusuritari edustaa käännettä. Aikaisemmissa oopperoissaan Salomessa ja Elektrassa Strauss oli noussut sävellystaiteen...
Brahmsin 3. sinfonia kannattaa aina kuunnella
Tampere-talon Sali oli vain puolillaan, vaikka tarjolla oli korkealuokkainen saksalainen orkesteri, maailmankuulu kapellimestari, loistava sellosolisti ja orkesterikirjallisuuden helmiä. Ne, jotka olivat tulleet paikalle, saivatkin nauttia täysin siemauksin. On hieno asia, että Tampereella eletään konserttimusiikkiboomia. Sen on synnyttänyt kapellimestari Santtu-Matias Rouvali, jonka poikamainen ja kaikkea tärkeilyä vierastava käytös yhdessä upean...
Lentävä hollantilainen lahden molemmin puolin
Sattumoisin Richard Wagnerin Lentävä hollantilainen on ollut ohjelmistossa sekä Helsingissä että Tallinnassa tällä esityskaudella. Tallinnassa teos on ollut ohjelmistossa koko kauden, tosin ja osin vaihtuvin taiteilijoin. Kapellimestareitakin on ollut kiinnitettynä peräti neljä kappaletta. Helsingissä esitykset ajoittuivat syyskaudelle. Yhteistä molemmille on, että ne ovat modernisoituja versioita alkuperäisestä teoksesta. No, Lentävä...