Kaiken pahan alku ja juuri

Richard Wagnerin Niebelungin sormus, Ring, on neljän oopperan kokonaisuus, jossa Wagner, ei enempää eikä vähempää, selittää, kuinka ihmissuku on syntynyt.

Wagner oli äärimmäisen kiinnostunut mytologiasta, elettiinhän Euroopassa 1800-luvun puolessa välissä voimakasta kansallisen heräämisen aikaa ja monissa valtioissa tutkittiin kaukaista menneisyyttä. Wagnerkin teki perusteellisia selvityksiä Saksan ja Pohjoismaiden muinaishistoriasta. Samaan aikaan muuten eräs Elias Lönnrot keräsi karjalaisia kansanlauluja ja kokosi Kalevalan. Se on Suomen kansallisrunoelma huolimatta siitä, että sen kaikki aineisto on koottu alueelta, joka ei koskaan ole kuulunut Suomeen, siis Itä-Karjalasta.

Wagnerin kirjalliset tutkielmat eivät saaneet mainittavaa huomiota. Sen aineiston pohjalta hän ryhtyi säveltämään oopperaa 1850-luvun alussa. Ensin syntyi Siegfriedin teksti, joka on Ringin kolmas ooppera. Kirjoitettuaan Siegfriedin Wagner ymmärsi, että yleisö ei pysty ymmärtämään, miten Siegfriedin tilanteeseen on tultu. Sen vuoksi hän ryhtyi kirjoittamaan Valkyyriaa, mutta ymmärsi, että edelleen jää liian paljon avoimia kysymyksiä. Niinpä hän kirjoitti Reininkullan. Ja lopuksi vielä kaiken päättävän Jumalten tuhon.

Wagner ahersi Ringin parissa kaikkiaan neljännesvuosisadan. Kesto johtuu pitkälti siitä, että Siegfriedin sävellystyö katkesi peräti 12 vuodeksi. Toki sinä aikana syntyi myös muita teoksia, esimerkiksi Tristan ja Isolde.

Pietarin Mariinski-teatterissa esitetään parhaillaan tätä teosjärkälettä. Jotakin Mariinskin kapasiteetista ja solistivalmiudesta kertoo, että Ring esitetään neljänä peräkkäisenä iltana. Wagnerin ystävä pääsee siis nauttimaan oopperaan yhteensä 18 tuntia peräkkäisinä iltoina.

Tetralogian johtaa Kansallisoopperan ylikapellimestarinakin toiminut Michael Güttler. Itse teos on Valery Gergievin ja George Tsypinin produktio vuodelta 2003. Tsypin on tunnettu oopperaohjaaja ja suunnittelija. Suuri yleisö tuntee hänet Sotshin olympialaisten spektaakkelimaisten avajaisten suunnittelijana.

Spektaakkeli on myös hänen luomansa Ring. Näyttämökuvaa hallitsee kolme tai neljä valtavaa, roikkuvaa muumiohahmoa. Ajattelen sen viittaavan siihen, että ollaan hyvin kaukaisessa ajassa, jossakin kauempana kuin muinaisessa Egyptissä. Kun loppukohtauksessa muumiot hieman käpristyvän, ajattelen, että se viittaa siihen, kuinka turhaa oli kaikki se työ ja vaiva, joka Egyptissä nähtiin faaraoiden iäisyysmatkan takia, ovathan mm. pyramidit hautakammioita. Turhaa, sillä jumalat ovat pettureita.

Jumalat ovat pettureita.

Kaiken pahan saa aikaan se, että suloiset Reinin tyttäret (Zhanna Dombrovskaja, Irina Vasilieva ja Jekaterina Sergejeva) pilkkaavat hyväntahtoista, suorastaan lutuista, kääpiö Alberichiä (Edem Umerov), eivätkä ymmärrä, että Alberichkin on pohjimmiltaan naista kaipaava mies. Torjutuksi tultuaan Alberich päättää korvata puuttuvan naisen rakkauden rikkaudella. Alberich ryöstää Reinin tyttärien kulta-aarteen ja alistaa muut kääpiöt orjikseen. Hän takoo sormuksen, jonka taikavoima tekee hänestä kaikkivoipaisen maailman hallitsijan

Samaan aikaan toisaalla ylijumala Wotan (Jevgeni Nikitin) haluaa rakentaa itselleen ja muille jumalille ilon ja rauhan tyyssijan Walhallan ja pyytään sen rakentajiksi kaksi jättiläistä Fasoltin (Vadim Kravets) ja Fafnerin (Pavel Shmulevich). Wotanin hanke on kuitenkin niin suurisuuntainen, että hänen rahansa loppuvat kesken ja hän lupaa palkkioksi kälynsä, nuoruudenjumalatar Freian (Viktoria Jestrebova). Muut jumalat yrittävät estää sovitun kaupan. Jättiläiset kaappaavat Freian.

Hätiin tulee tulen jumala Loge (Mikhail Vekua), joka tietää, että Alberichillä on hallussaan ryöstetty kulta-aarre. Wotan ja Loge lähtevät hakemaan aarretta. Typerä Alberich leveilee veljensä Mimen (Andrei Zorin) takomalla taikakypärällä, jonka avulla hän pystyy muuntumaan miksi haluaa. Loge pyytää häntä näyttämään, kuinka pieneksi hän voi muuttua. Hän muuttuu rupikonnaksi ja niin jumalat kaappaavat Alberichin.

Päästäkseen vapaaksi Alberich joutuu antamaan jumalille kullan ja myös sormuksen, jonka Wotan pistää sormeensa. Alberich kiroaa sormuksen, joka muuttuu kantajalleen tuhon tuojaksi. Näin Wagner muistuttaa, kirouksen voimasta. Kirouksen pystyy langettamaan kuka tahansa, sillä kirous ruokkii itseään.

Loge on saanut sovittua, että jättiläiset vapauttavat Freian kulta-aarretta vastaan. Kultaa täytyy olla niin paljon, että se peittää Freian näkyvistä. Reinin tyttäriltä alun perin ryöstetty kulta päätyy jättiläisten haltuun. Kun Fasolt pistää sormuksen sormeensa, hän saman tien pettää veljensä Fafnerin ja tappaa tämän saadakseen aarteen kokonaan itselleen.

Maan jumalatar Erda (Zlata Bulycheva) tulee varoittamaan Wotania, että sormus tuhoaa jumalat. Wotan haluaa tietää enemmän Erdan ennustuksista. Orkesteri alkaa soittaa miekan motiivia joka tulee tutuksi Valkyyriassa. Reinin tyttäret valittavat menettämäänsä kultaa.

Reinin kulta on eräänlainen esipuhe. Se viittaa tulevaan. Näin tulee kerrotuksi, kuinka pahuuden kierre on saanut alkunsa. Tämä tuhon teema kulkee läpi Ring-tetralogian. Jumalat ovat oman petoksensa uhreja.

Jumalat ovat oman petoksensa uhreja.

Mariinskin solistiset voimavarat olivat jo Reinin kullassa täydessä loistossaan. Edem Umerov Alberichina oli samaan aikaan koominen, säälittävä ja juuri sen vuoksi pelottava. Tyypillinen petetyksi itsensä kokeva ihminen, joka päättää vetää toiset samaan kurjuuteen. Wotan oli ylimielinen jumala, joka omassa korskeudessaan ei ymmärrä, että hän on ylittänyt oman valtansa rajat ja velkaantunut jättiläisille. Muutenkin jumalperhe on kuvattu omassa kuplassaan eläväksi, elämästä vieraantuneeksi joukkioksi, jotka kyllä pystyvät saamaan aikaan tulta, ukkosta ja salamoita, mutta ovat samaan aikaan täysiä tunareita ihan arkisissa askareissa.

Jatkuu huomenna.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *