Paha saa vallan, koska hyvät ihmiset eivät tee mitään”
(Edmund Burke 1727-97)
Brittisäveltäjä Benjamin Brittenin ooppera Billy Budd nähdään ensimmäisen kerran Suomen kansallisoopperassa. Brittenin keskeisiin teoksiin liittyvä ooppera on yhteistyö Norjan ja Puolan kansallisoopperoiden kanssa, mutta käytännössä se on Norjan Kansallisoopperan produktio.
Britten on 1900-luvun keskeisiä säveltäjiä, jonka keskeinen tuotanto on vokaalimusiikkia ja oopperoita, joita hän sävelsi peräti 16. Tunnetuin niistä on 1945 valmistunut Peter Grimes. Billy Budd valmistui 1951.
Billy Buddin ottaminen ohjelmistoon täydentää merkittävällä tavalla Kansallisoopperan repertuaaria. On jopa yllättävää, ettei sitä ole aiemmin tehty Suomessa, sillä Billy Budd ei ole mikään marginaaliooppera vaan kuuluu oopperoiden kantaohjelmistoon, tosin melko harvoin esitettynä. Syynä saattaa toki olla se, että pelkästään miesäänille sävelletty ooppera on hyvin haasteellinen roolitettava, sillä siinä on peräti 17 solistia. Eli suomalainen miessolistikunta on ollut tämän kevään lähes täystyöllistetty.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan tekee Billy Buddista karmaisevalla tavalla ajankohtaisen, sillä se käsittelee sodan, sotimisen ja ihmisoikeuksien syvimpiä teemoja – ja hyvän ja pahan olemusta.
Oopperan teema olisi jo sellaisenaankin äärimmäisen puhutteleva, mutta Ukrainan sota huuhtoo pois yleisen tason pohdinnan ja tuo tilalle vertailun oopperan tekstin ja nyt vallitsevan tilanteen välillä.
Britten on käyttänyt libreton pohjalla Herman Melvillen (Moby dick – valkoinen valas) romaani Billy Budd, merimies -romaania, joka on Melvillen tuotannossa melko tuntematon teos. Se sijoittuu vuoteen 1797, jolloin Britannia ja Ranska olivat keskenään sodassa. Britannia pelkäsi aidosti, että Ranskan suuren vallankumouksen teemat, tasavalta, demokratia ja oikeudenmukaisuus leviävät ja tuhoavat harvainvaltaan perustuvan vanhan maailman.
Nerokkaasti oopperan käänteet saavat alkunsa, kun iloinen, komea ja sosiaalisesti lahjakas siviilimerimies Billy Budd (baritoni Ville Rusanen) pakko-otetaan sotalaivan miehistöön. Buddilla ei ole mitään pakko-ottoa vastaan, sillä hän kokee sotimisen isänmaalliseksi velvollisuudekseen. Hänen siviilialuksensa nimi oli Rihgts of Man eli ihmisoikeudet. Eräät upseerit kuulevat, kun hän huutaa jäähyväisiä laivalleen ja omissa mielissään kuvittelevat, että Budd huutaa jäähyväisiä ihmisoikeuksille. Sen seurauksena Billy joutuu tarkkailuun, jota harjoittaa julma ja mielivaltainen asemestari John Glaggart (basso Timo Olavi Riihonen).
Laivan todellisuus on jakautunut. Upseeristo kapteeni Veren (tenori Peter Wedd) johdolla elää omassa kuplassaan. Erityisesti Vere hakee elämän totuutta, lukee antiikin filosofeja ja uskoo hyveisiin. Samalla hän kuin huomaamatta on antanut asemestari Glaggartille rajoittamattoman vallan miehistöön, jota hän hallitsee pelolla, julmuudella ja epäoikeudenmukaisuudella.
Arvelen, että tekstin alussa oleva lainaus Edmund Burkelta oli sekä Brittenille että Melvillelle hyvin tuttu, sillä se ohjaa niin voimakkaasti koko teosta.
Teoksen syvä teema koskee juuri kapteeni Vereä, sillä ooppera sekä alkaa että päättyy jo eläköityneen kapteenin itsesyytöksiin ja pohdintoihin siitä, olisiko hänen pitänyt toimia toisin Billy Buddin tapauksessa, sillä kapteeni ei uskonut Glaggartin väitettä siitä, että Budd olisi ollut kapinan lietsoja miehistön joukossa. Siitä huolimatta hän ei kyennyt estämään Glaggartin tekaistuja syytöksiä, jotka saivat Buddin tolaltaan, ja lyömään Glaggardia kohtalokkain seurauksin kapteeni Veren silmien edessä.
Oopperan juoni on melko suoraviivainen. Sen vuoksi huomio kiinnittyy erityisen voimakkaasti siihen, mihin juonen sisällä olevat teemat viittaavat. Se tekee oopperasta hyvin monitulkintaisen. Niitä on turha ryhtyä tällaisessa tekstissä käymään läpi, mutta oopperakokemus saa katsojan mielessä ajatukset laukkaamaan eri henkilöiden tekemisten motiiveista lähtien kätketystä homoseksuaalisuudesta, edellä kuvattuihin yhteiskunnallisiin kupliin ja harvainvallan ja demokratian, oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden, empatian ja julmuuden ja lopulta hyvän ja pahan olemukseen.
Juonta on myös rinnastettu Kristuksen kärsimystarinaan, jossa Billy Budd edustaa Jeesusta. Todella hyvä allegoria Billy Budd on siitäkin.
Billy Butt on erittäin vaikuttava ja intensiivinen teos. Brittenin musiikki on hämmentävän kiihkeää ja moniulotteista. Se keinuu meren tahdisssa. Kapellimestari Hannu Lintu pitää koko ajan jännitettä yllä, mutta antaa samaan aikaan erinomaisesti tilaa näyttämön tapahtumille.
Ohjaaja on Annilese Miskimmon, joka on nykyisin Englannin kansallisoopperan johtaja, mutta joka aiemmin oli Norjan kansallisoopperan johtajana. Ohjaus on erinomainen. Yhtä perusratkaisua kuitenkin vieroksun. Alkuperäinen versio on sijoitettu 1790-luvun purjelaivalle. Tässä se on sijoitettu II maailmansodan brittiläisen sukellusveneeseen. Ymmärrän, että sukellusvene tekee tapahtumista ja kokemuksista vielä ahdistavamman, koska sukellusvene on niin suljettu. Librettoa ei kuitenkaan ole muutettu, ja siellä puhutaan vuodesta 1797 ja moneen otteeseen purjeista ja tykeistä. Todella tökerö on myös kohta, jossa torpedo ei yllä kohteeseensa, joka on kolmen mailin päässä. Ne olisi myös pitänyt muuttaa, jotta tapahtuma-ajan muutto olisi tuntunut mielekkäältä. Sama vaikutus olisi saatu aikaan tekemällä leikkauskuva purjeveneen miehistömessistä. Ahdistava paikka sekin on ollut.
Suomalaiset miessolistit tekevät upeaa työtä. Nimiroolissa Ville Rusanen pääsee oikeuksiinsa sekä vahvatulkintaisena laulajana että taitavana näyttelijänä, erinomaista työtä.
Suomessa melko harvoin esiintyvä, Saksassa työskentelevä Timo Olavi Riihonen on uskomattoman hieno basso ja myös uskottava julmuri.
Baritoni Jussi Merianto tekee Redburnina myös hyvin uskottavan roolin ja laulaa vaikuttavasti.
Basso Matti Turunen tekee Danskerina ja Billy Buttin ystävänä ilmeikkään roolin.
Nuori tenori Tuomas Miettola tekee Jungmannina sellaisen suorituksen, että hänestä uskaltaa odottaa seuraavan sukupolven tenoritähteä Suomeen.
Tenori Mika Pohjola saa suhteellisen pienessä roolissa olevasta Red Whiskerssistä todella paljon irti. Kun hän on näyttämöllä, alkaa aina sattua ja tapahtua.