Pari oopperaa Berliinissä

Berliini on kiistatta Euroopan oopperapääkaupunki, jonka kolme suurta oopperataloa, Staatsoper, Deutsche oper ja Komische oper kilpailevat siitä, kuka tuottaa kokeellisimpia sovituksia perinteisistä oopperoista ja toisaalta uusia oopperaproduktioita oman aikamme parhailta säveltäjiltä.

Tammikuun lopulle ajoittuvan vierailun aikana näimme Deutsche operissa Giacomo Puccinin Toscan ja StaatoperassaDo W. A. Mozartin Don Giovannin.

Toscasta esitettiin versio, jonka arvostettu, vuonna 1999 kuollut Boleslaw Barlog on ohjannut jo vuonna 1969. Se on siitä lähtien säännöllisin välein palannut ohjelmistoon. Berliiniläisittäin kyse on poikkeuksellisesta oopperasta, se on aivan perinteinen ohjaus.

Oopperalle on tyypillistä, että hyvä ohjaus ei vanhene, eikä tunnu vanhahtavalta. Barlogin ohjaus on äärimmäisen jäntevä ja tarkka. Siinä on myös johdonmukaisuutta, jolla tulevat tapahtumat perustellaan. Siinä on äärimmäisen hieno balanssi Puccinin musiikin kanssa. Debyyttinsä Tämän teoksen kanssa Deutsche operassa tekevä ukrainalainen Oksana Lyniv saa musiikista esiin paljon hienoja yksityiskohtia. Nuorelle kapellimestarille uskaltaa luvata kuullun perusteella hienoa uraa myös oopperan parissa.

Toscan roolin esittäjä ukrainalaissopraano Luidmyla Monastyrska on vahvaääninen laulaja, jonka hieno karaktääri teki Toscasta lihaa ja verta olevan naisen, joka syyttä joutuu kärsimään Skarpian äärettömän pahuuden uhrina. Monastyrskalta luontuu myös lavahuumori. Siitä päästiin nauttimaan, kun hän mustasukkaisena vaati Cavaradossia maalaamaan kirkon seinällä olevalle naiselle sinisten silmien sijaan tummat silmät.

Yhdysvaltalaistenori Robert Watson on upeaääninen laulaja, joka jo ensimmäisen näytöksen aariassaan osoitti kykynsä. Italialainen bassobaritoni Lucio Gallo pääsi nautiskelemaan Skarpian despoottisesta mielipuolisuudesta.

Staatoperan Don Giovanni olikin perinteisempää berliiniläisoopperaa. Vuosien remontin jälkeen Staatoper on palannut omaan taloonsa, joka on remontin jäljiltä todella upea.

Ohjaaja Claus Guth on sijoittanut tapahtumat metsään ja nykyaikaan. Don Giovanni ja Leporello ovat eräänlaisia metsäeläimiä.

Suomalaisille näyttämöratkaisu ei ehkä ihan aukea, sillä mehän rakastamme ja kunnioitamme metsää suomalaisena sielunmaisemana. Eurooppalaisille metsä on vieras ja pelottava paikka.

Metsä edustaa tuntematonta ja pelottavaa viettimaailmaa.

Tulkitsen niin, että Guthin metsä on allegoria, jossa metsä edustaa tuntematonta ja pelottavaa viettimaailmaa sivistyksen vastakohtana. Tässä todellisuudessa Don Giovanni ja Leporello ovat kuin kotonaan, mutta kaikki muut henkilöt joutuvat siellä paniikkiin, metsän armoille, siis viettimaailmaan, jonka pelisääntöjä he eivät hallitse.

Ohjausratkaisu on nerokas, mutta sen seurauksena herkulliset yksityiskohdat katoavat esiintyjien rooleista lähes täysin. Poissa on keimailu, flirtti, liehittely. Ohjaus tekee Don Giovannista seksiaddiktin, joka kylmän välinpitämättömästi käyttää naisia hyväkseen. Tosin myös naiset kamppailevat omien viettiensä kanssa. Pelottava myös houkuttaa.

Tulkinta on osuva, mutta kun Mozart on säveltänyt teoksen niin, että kerrontaa toistetaan runsaasti, lopputulos on paikoin hieman pitkäveteinen, draama ei oikein jaksa kantaa.

Markus Verba on roistomainen Don Giovanni. Leporellon (David Oštrek) numeroaariasta olen kuullut parempiakin versioita. Dovlet Nergeldiyev Don Ottaviona antoi tenorinsa soida kuulaana ja kauniina. Donna Annan roolissa oli erittäin kaunisääninen Evelin Novak. Tara Erraught tekee Donna Elvirasta vakuuttavan itsensä kadottaneena naisena, joka yhtä aikaa vihaa ja rakastaa Don Giovannia ja on jakkupukuineen ja matkalaukkuineen viettimetsässä eksyksissä. Grigory Shkarupa Masettona ja Narine Yeghiyan Zerlinana ovat uskottava hääpari.

Claus Goth on tehnyt tämän ohjauksen alunperin 2008 Salzburgin musiikkijuhlille. Ensimmäisen kerran se nähtiin Staatoperassa 2012 Daniel Baremboimin johtamana. Nyt puikoissa oli lyhyessä ajassa huipulle noussut israelilainen Lahav Shani, jonka käsissä Mozart soi lämpimästi, mutta myös dramaattisesti.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *