Joensuun oopperayhdistys ei haasteita pelkää. Vaikka yhdistyksessä on jäseniä alle 300, se päätti tuottaa Giuseppe Verdin Rigoleton, yhden oopperakirjallisuuden suurimmista helmistä. Rigoletto on oopperatalojen kantaohjelmistoa. Jokainen tunteen maailman tunnetuimpien laulajien laulamina tukun Rigoleton aarioita. Onpa yksi oopperan hienoimmista kohtauksista, neljän laulajan, Rigoleton, Mantovan kreivin, Gildan ja Maddalenan kvartetto on innoittanut tekemään huippusuositun näytelmän Kvartetti, joka lienee yksi Suomen teatterien kaikkien aikojen suosituimpia esityksiä. Dustin Hoffman on ohjannut siitä menestyselokuvan.
Kun kuulee tuon kvarteton oopperalavalla, ymmärtää, millainen nero Verdi oli: kaikki neljä laulavat ihan omia juttujaan, mutta niistä kutoutuu ihmeellinen yhteissointi. Näin tapahtui myös Joensuussa, balanssi on kohdallaan ja äänet soivat kauniisti yhdessä.
Vertailukohtia siis löytyy. Mutta Joensuun Rigoletto kestää vertailun. Solistit ovat kauttaaltaan ensiluokkaisia, mieskuoro, vaikka onkin amatöörikuoro, sekä laulaa että näyttelee erinomaisesti, Markku Pölösen ohjaus vie tarinaa hyvin eteen päin ja kapellimestari Huba Hollóköi pitää kokonaisuuden erinomaisesti näpeissään. Esitystä leimaa vahva ammattimaisen tekemisen ote, mutta sen lisäksi siitä huokuu aitoa ja vilpitöntä intoa ja oikeanlaista ylpeyttä: katsokaa ja kuunnelkaa, me pystymme tähän. Sitähän ei suurempien oopperoiden lavoilla koskaan kohtaa.
Jotakin paneutumisesta kertoo jo lavastus. Karelia-saliin on rakennettu silta, jonka alle orkesteri valtaosin sijoittuu ja estradi on sillan päällä. Pölönen liikuttaa esiintyjiä taitavasti myös lattiatasolla orkesterin seassa, mikä antaa lavatyöskentelylle lisää ulottuvuutta ja tarjoaa nokkelia ratkaisuja.
Solistit on valittu koelaulujen perusteella. Sen seurauksena mukana ei ole heikkoja lenkkejä. Solistikunnassa on hieno sekoitus nuoruuden intoa ja kokemuksen tuomaa varmuutta.
Rigoleton roolissa on kokenut, kotikaupunkiinsa palannut Jukka Romu, jonka olemus sopii erinomaisesti kärsivän ja kostonhimoisen narrin rooliin. Ensi-illassa Romulla oli hieman ääniongelmia, mikä tavallaan lisäsi uskottavuutta poikkeuksellisen rosoisuuden vuoksi.
Rigoleton tyttärenä Gildana Kaisa Rannan kaunis sopraano soi eloisana, notkeana ja ilmeikkäänä. Hänen hahmossaan on myös Gildan rooliin sopivaa viattomuutta.
Mantovan kreivi on Pölösen ohjauksessa gangsteripäällikkö Duke. Roolissa oli kansallisoopperan kuorossa vakituisesti laulava tenori Olavi Suominen, jota kuulisi mieluusti enemmänkin solistitehtävissä, niin uljaasti ja ”italialaisesti” hänen tenorinsa soi. Ja hänellä jos kellä on vertailukohtia. Kyllä Suominenkin pavarottinsa on kuunnellut, sillä paikka paikoin fraseeraus oli tuttuakin tutumpaa.
Maddalenan roolissa oli toinen kansallisoopperan kuorolainen, Tuula Paavola, jonka mezzossa on syvyyttä ja tummaa kohtalokkuutta.
Juha Kotilainen kreivi Montenore langettaa kirouksensa tavalla, joka ei jätä mitään epäselväksi. Hannu Forsberg palkkamurhaaja Sparafucilena antaa matalan bassonsa soida kauniisti matalaakin matalammalla.
Rigoletto kertoo, kuinka kirous voi vaikuttaa elämän kohtaloihin. Se on tarina ihmisen pahuudesta ja siitä, kuinka pahuus lopulta johtaa vääjäämättömään tuhoon. Maailma ei ole oikeudenmukainen. Sen Rigoletto joutuu kokemaan, kun hän haluaa kostaa Dukelle, joka on vietellyt hänen ainoansa, tytär Gildan. Isä ei kuitenkaan kykene näkemään, että Gilda ihan oikeasti rakastuu ja on lopulta valmis antamaan henkensä Duken puolesta.
Oopperan traagisessa päätöksessä Rigoletto kantaa ruumissäkkiä ja kuvittelee saavuttaneensa suloisen kostonsa Sparafucilen surmattua Duken. Hän kuulee Duken laulavan la donna e mobile ja havahtuu siihen, että säkissä ei olekaan Duke. Avatessaan säkin hän näkee kuolemaisillaan olevan tyttärensä Gildan, joka viimeisillä voimillaan pyytää armahdusta. Rigoletto on kostonsa seurauksena ypöyksin.