Sibelius-Akatemian maisteriopintoihin liittyvä oopperaproduktio, Benjamin Brittenin The Rape of Lucretia (Lucretian raiskaus) on monella tavalla haasteellinen teos, joka ei päästä tekijöitä eikä katsojia helpolla. Lucretian raiskaus kuuluu niihin ydinkertomuksiin, joilla muinainen Rooma rakennettiin. Mm. roomalaisen Liviuksen kertoma tarina sijoittuu 500-luvulle eKr. Se kertoo viimeisen etruskikuninkaan Tarquiniuksen tarinan. Hänestä piirretään...
Artikkelit kuukaudelta KK V
Marnie porautuu ihmisen pään sisälle
Uusi ooppera herättää aina suurta mielenkiintoa. Erityisen suurta mielenkiintoa herättää, kun se on New Yorkin Metropolitan Operan ohjelmistossa. Amerikkalaissäveltäjä Nico Muhlyn Marnie on taitavasti tehtyä musiikkidraamaa, jossa yritetään kurkistaa ihmisen sisäiseen maailmaan. Ja onnistutaankin. Marnie on yhteisproduktio Metropolitanin ja Lontoon English National Operan kesken. Lontoossa ensi-ilta oli viime marraskuussa...
Hoffmannin kertomukset tuo saksalaista oopperakerrontaa Helsinkiin
Kierrätys on erinomainen asia. Se sopii myös oopperamaailmaan. Tällä hetkellä Kansallisoopperassa esitettävä Jasques Offenbachin Hoffmannin kertomukset on Semperoper Dresdenin tuotanto ja erinomainen esimerkki saksalaisen koulukunnan tavasta tehdä oopperaa. Ohjaaja Johannes Erath pitää koko esityksen läpi sellaista vauhtia, että näyttämö elää ja muuntuu kuin ameeba. Samalla Offenbachin ainoan oopperan upea...
Kerran elämässä tällainen Carmina Burana
Tampere-talon kooltaan sangen tilava näyttämö oli tupaten täynnä, kun tarjolla oli Carl Orfin Carmina Burana. Massiivinen esitys vaatii massiivisen koneiston. Tampere Filharmoniaa oli täydennetty mm. kahdella flyygelillä ja melkoisella määrällä lyömäsoittimia. Kuoroina olivat Tampereen filharmoninen kuoro ja Tampereen oopperan kuoro sekä Pirkanpojat. Solisteina Tuuli Takala, Jaakko Kortekangas sekä Brett...
Lännen Tyttö on taattua Puccinia
Giacomo Puccinin Lännen tyttö (La Fanciulla del West) on säveltäjän yksi harvoin esitetyistä helmistä. Californian kultaryntäyksen 1849-50 aikoihin sijoittuva länkkäriooppera on kieltämättä hieman omalaatuinen, mutta taattua Puccinia se on. Puccini oli vaimonsa Elviran kanssa tammikuussa 1907 New Yorkissa seuraamassa Manon Lescautin ensi-iltaa. Matkan aikana hän tutustui myös kaupungin näytelmätarjontaan....